Pori 23.4.2006

PORIN ILTALAMPPU-TAPAHTUMASSA ENNÄTYSMÄÄRÄ YLEISÖÄ

Iltalampun kuuluvuusaluekirtue saapui Poriin, jossa pidettiin Missio Iltlampun ja Porin helluntaiseurakunnan järjestämä yhteiskristillinen Iltalamppu-kevättapahtuma 23.4.2006. Iltalampun yhteistyökumppaneina olivat Porin Helluntaiseurakunta ja Aikamedia. Illan teemana oli "mahdollisuuksien aika".

"Iltalampun ihme" tapahtui Porissakin, niin kuin monilla muillakin paikkakunnilla, keräten miltei salintäyteisen kuulijakunnan. Vajaa 800 ihmistä eri puolilta kuuluvuusaluetta oli mukana, valtaosa paikkakuntalaisia. Sama piirre on jatkunut kaikkialla, Iltalamppu kokoaa eniten väkeä juuri tapahtumapaikkakunnalta. Monilla paikkakunnilla väki on lisääntynyt vaikka tapahtumia on pidetty jo useina vuosina yhtäjaksoisesti.

Puhujavieraana oli lähetyssaarnaajaveteraani Niilo Mäenpää, jonka julistus kosketti kuulijoita. Musiikkivieraana oli entisenä tenavatähtenä tunnetuksi tullut Leif Lindeman. jonka laulut herkistivät kaikenkikäisiä. Aikamedian markkinointipäällikkö Seppo Rajamäki kertoi Niilo Mäenpään kirjasta, sekä Leif Lindemanin äänitteistä, joita moni osti kotiin vietäväksi. Illan musiikista Leiffin lisäksi vastasivat porilaisharjavaltalainen, viiden nuoren naisen lauluryhmä, jonka reippaat laulut tempasivat yleisön mukaansa. Seurakunnan tervehdyksen toi pastori Petri Harjula. Illan juonsi Taisto Laakso Radio Westin Iltalamppu-ohjelmasta.

Porin Helluntaikirkko täyttyi Missio Iltalamppu-tapahtumassa
Yleisö tyytyväinen tapahtumaanPorin tapahtumasta tuli heti tilaisuuden jälkeen myönteistä palautetta: - ilta oli juuri minua varten, sain kohtikäyvän viestin elämäntilateeseeni, kertoi eräs kuulija. Eräs henkilö kertoi, kokevansa, että tilaisuuden yllä oli vapauden, voiman ja voitelun henki. - Oli ilo olla Porin Helluntaikirkossa viime sunnuntaina. Kristityt eri piireistä luovat harvinaisen hyvän ilmapiirin yhteen kokoontuessaan. Tälläinen ylitse kaikkien rajojen rakkaus on Jumalalle mieluisaa, niin myös uskoville. "Tätä tulis saada lissää" God bless! Näin kertoi mukana ollut sähköpostissaan. Edellä mainitut viestit kertovat hyvin totuudenmukaisesti illan annista. Miten käy "tätä tulis saada lissää"-palautteen lähettäjän toiveelle Porin kaupungissa, sen aika näyttää? Iltalamppu on valmis evankelioimaan kaikkialla missä vaan löytyy seurakuntia, jotka ovat innokkaita ja evankelioimisnäyllä varustettuja. Nämä seikat tulevat korostetusti esille tämänkokoisen tapahtuman etukäteisjärjestelyissä, sekä itse tapahtumassa. Iltalamppu jatkaa kiertuettaan Loimaalle, jossa kokoonnutaan Loimaan kaupunginkirkossa 7.5. 2006 klo 15.
Illan puhujavieraana oli veteraanilähetyssaarnaana Niilo Mäenpää (oikealla) Seppo Rajamäki Aikamediasta kertoin miten evankelimia voi levittää kirjojen ja äänitteiden kautta