Huhtikuu 2006. - Teitä

Hilkka Rosholm

Huhtikuun pohdinta 2006

Teitä

Maailma on muuttunut elämäni aikana, paljonkin. Niin varmasti tuntuu jokaisesta viidenkympin ylittäneestä. Elämä Suomessa on myös muuttunut, maaseudullakin. Lapsuudenkotini on ihan tien vieressä. Silloin se tie oli kapea soratie, mutta siitäkin varoiteltiin. Piti ottaa toiset huomioon tiellä liikkuessaan. Kun naapureita tapasi, oli hyvä tervehtiä. Niinpä muistan, kuinka pyörällä ajaessani nousin polkimille seisomaan, niiata niksautin, kun vanhempia tuli vastaan. Elämä oli aika rauhallista, ehdittiin kuulumiset vaihtaa ja murheetkin kertoa tiellä tavatessa, se oli sielunhoitoa kyläyhteisössä. Silloin ystävät poikkesivat kyläänkin ohikulkumatkallaan, ilmoittamatta.

Nykyään se tie on levitetty ja päällystetty. Hyvähän se on, jotta kiireiset ihmiset voivat sujuvasti siirtyä paikasta toiseen mahdollisimman helposti ja nopeasti. Kulkuyhteyksien pitää olla tässä yhteiskunnassa moitteettomat. Tehdään isompia teitä, useita kaistoja ja eritasoliittymiä. Enää ei ole mahdollisuutta tavata tuttuja tiellä kulkiessaan. Jotenkin aistin, että tämä on vaikuttanut muuhunkin kanssakäymiseen.

Enää ei ole tapana noin vain poiketa tapaamaan tuttuja, vaikka tien muistaisikin. Tapaamiset pitää sopia etukäteen, välillä on oikein hankalaakin löytää yhteistä aikaa. Kuinka helpottavaa olisikaan saada keskustella arkisista asioista, kun on tarve. Silloin voisi huomata, että samanlaisia murheita on muillakin, ei olekaan yksin asioittensa kanssa. Nykyään puhutaan vertaistuesta, jolloin saman kohtalon kokeneet, esim. sairastuneet, vaihtavat kokemuksiaan. Olemmeko me kadottaneet jotain tärkeää, ystävien vertaistuen arjen keskellä?

Entä miten on tie seurakuntaan? Kokeeko sinne arkana pyrkijä, että muut pyyhältävät ohitse huomaamatta rinnalla kulkijaa, jolla kuitenkin on sama matka? Olenko minä, vaikka keppien kanssa kuljenkin, niin varma määränpäästäni, etten huomioi toisen kulkua? Eipä meillä taivaan tien kulkijoilla ole itsestämme kerskaamista toisten seurassa. Meillä on Jeesus, josta voimme kerskata. Jeesus sanoo itsestään, että Hän on tie, totuus ja elämä. Siis tie! Hänen ristintyössään saamme syntimme anteeksi ja pääsemme taivastielle. Se on tie, joka johtaa elämään, niin kuin Jeesus itse sanoo. Tälle elämän tielle kutsun jokaista lukijaani, joka ei vielä tunne rakastavaa Jumalaa. Ja tälle tielle takaisin kutsun jostain syystä sivuun jääneet. Olen saanut uudistumiseni jälkeen itse kokea, että Jumala rakastaa äärettömästi. Hän haluaa osoittaa rakkauttaan sinullekin!

Uskovan tie on tavallinen mäkinen tie. Ei se ole leveä valtatie, eikä sillä tiellä voi kiirehtiä kuuntelematta taivaan aikataulua. Mutta sillä tiellä on levähdyskohtia, jotta jaksamme. Jumala on joskus kaukana, kuin piilossa, mutta näissä levähdyshetkissä Hän hoitaa meitä. Silloin saamme kokea, että Jumala on meidän ainoa todellinen turvamme. Silloin Jumala haluaa myös kertoa, että Hän rakastaa meitä, niin sinua kuin minuakin. -hilkka-