Kesäilta Iltalampun äärellä - yhteislaulutapahtuma Harjavallassa 3.7.2011

 

 Laulu täytti Harjavallan keskustan

Harjavallassa tehtiin historiaa kun Missio Iltalamppu yhdessä Harjavallan luterilaisen seurakunnan ja helluntaiseurakunnan kanssa järjestivät ensimmäistä kertaa kaupungin keskusaukiolla Kesäilta Iltalampun äärellä - kaiken kansan yhteislaulutapahtuman, sunnuntaina 3. päivä heinäkuuta 2011. Kaupungin kultturitoimi oli mukana myös tapahtuman tukijana.

Kanttori Leena Kiven johtama, Harjavallan luterilaisesta ja helluntaiseurakunnasta koottu lauluryhmä Riemulaulajat alkoivat laulaa jo puoli tuntia ennen kello 19 alkavaa tapahtumaa. Asiasta tietämätön ohikulkija saattoi heristää korvallistaan ja jäädä kuuntelemaan, oliko laulu tosiaan hengellistä. Paikkakunnalla joka on valtakunnallisestikin tunnettu monista rokkitapahtumistaan, kaikuukin nyt hengellinen laulu ja vielä kaupungin parhaalla paikalla, ydinkeskustassa. Tapahtuma sai monen autoilijankin hiljentämään vauhtiaan läheisillä teillä ja avoimesta ikkunasta auton hiljaa ajaessa otettiin selvää mikä oli tapahtuman luonne.

Kello 19 yleisön eteen astui illan juontaja Taisto Laakso, joka esitteli laulajat ja tervehdyspuheenvuoron käyttäjät. Laulattajina olivat Perttu Mathlin, Tero Kajantola ja Riemulaulajat. Raija Mathlin laulatti oman suosikkinsa Anssi Tiittasen Enkeli-laulun. Harjavallan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Reijo Nummikari toi Harjavallan kaupungin tervehdyksen. Paikallisen luterilaisen seurakunnan tervehdyksen toi kirkkoherra Matti Kaipainen ja helluntaiseurakunnan tervehdyssanat sanoi pastori Tuomo Ahonen. Laulujen säestyksestä vastasivat Leena Kivi (koskettimet), Milka Jokela, (viulu) ja Vesa Formunen, (harmonikka). Illan alussa saatiin kuulla myös yllätysesiintyjä, kun Taisto kutsui lavalle köyliöläisen tanssimuusikon tehtävät taakseen jättäneen Iltalampun kuuntelijan. Hän lauloi koskettavasti itse tekemänsä laulun, Niin kuin ruoho.

Laulut olivat etukäteen toivottuja

Tapahtumassa laulettiin kymmenen paikkakuntalaisilta etukäteen kysyttyjä, Lauluista kaunein- toivelaulukirjan lauluja. Laulut laulettiin käänteisessä järjestyksessä, toivotuin viimeisenä. Toivotuimmaksi lauluksi äänestettiin Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Toisen sijan vei, niin ikään lastenlaulu, Jumalan kämmenellä. Kolmanneksi tuli Kristallivirta. Merkillepantavaa oli yleisön into laulaa. Koleasta säästä huolimatta noin puolitoista tuntia kestäneestä tapahtumasta ei kenelläkään ollut kiire lähetä kesken pois. Taisto Laakson päätössanojen jälkeen kaikki lauloivat seisaalleen nousten päätöslaulua: Miksi Suomi olet levoton, vielä turva Jumalassa on...  Leena Kivien taidokas säestys kannusti yleisön laulamaan laulua käsillään rytmiä lyöden. Ilta päättyi rukouspalveluun, sekä vapaaseen yhdessäoloon kahvin ja grillimakkaran merkeissä.

Ahonen rohkaisijana

Yhteislaulutapahtuman järjestäminen juuri kyseisellä paikalla oli jo vuosia kytenyt Taisto Laakson mielessä, mutta jostain syystä se oli jäänyt toteuttamatta. Asia sai tuulta purjeisiin kun Taisto tutustui Harjavallan Helluntaiseurakunnan pastori Tuomo Ahoseen, joka myönteisellä ja terveellä tavalla suhtautuu yhteiskristilliseen toimintaan ja myös Iltalamppu-työhön. Ahonen kysyi onko Taisto ajatellut, että Iltalamppu voisi jonain kesänä järjestää yhteislaulutapahtuman Harjavallassa ja myös mahdollisesti muualla kuuluvuusalueella. Tuomo Ahosen kannanotto oli selkeä Jumalan johdatus ja tärkeä rohkaisu yhteislaulutapahtuman järjestämiselle, ensin Nakkilassa ja sittemmin Harjavallassa. Vuoden 2011 kesäkautena yhteislaulutapahtumia ei muun ohjelman vuoksi enää keritä järjestämään, mutta ensi kesänä jos Jumala suo, niitä voidaan järjestää myös Harjavallan ulkopuolella. Kuvaavaa tapahtuman saamasta suosiosta oli, että innokkaimmat harjavaltalaiset toivoivat, että Iltalamppu järjestäisi samalla paikalla kyseisen tapahtuman kaksi kertaa kesässä.

Yhteistyö rohkaisi

Erityisen mieltä lämmittävää oli tehdä yhteistyötä Iltalampun ja paikallisten seurakuntien kanssa. Myös kaupunki suhtautui tapahtumaan erittäin myönteisesti. Seurakuntien välisistä raja-aidoista, jos niitä on olemassa, ei näkynyt merkkiäkään. Yhteisytyö sujui todella mallikkaasti. Seuraavan kerran yhteistyökumppanit järjestävät kaiken kansan Missio Iltalamppu-tapahtuman Harjavallan Helluntaiseurakunnassa 25. syyskuuta 2011, klo 17.

 

Harjavallan pavarotit Tero Kajantola (vasemmalla) ja Perttu Mathlin kajauttivat korkealta ja kovaa yhteisen dueton.

 

Lauluja säestivät Milka Jokela (edessä), Vesa Formunen ja Leena Kivi
Kirkkoherra Matti Kaipainen toi Harjavallan luterilaisen seurakunnan tervehdyksen
Pariskunnat Nummikari (takana) ja Mathlin laulun lumoissa
Harjavallan kaupungin tervehdyksen toi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Reijo Nummikari
Oikealla perällä oli myyntipisteet kirjoille, äänitteille ja grillimakkaroille
Keskuspuistossa oli istujat ja ympärillä olijat mukaan lukien väkeä noin 300 henkeä
Suurin osa yleisöstä oli paikkakuntalaisia. Heidän lisäkseen väkeä oli muun muassa Porista, Eurasta, Raumalta, Kokemäeltä ja Köyliöstä.
Keskusaukio oli mitä parhain paikka tapahtuman järjestämiselle