Toukokuu 2010 -Tänä päivänä

Hilkka Rosholm

Toukokuun pohdinta.

TÄNÄ PÄIVÄNÄ

Tänä päivänä ihmisten pitäisi miettiä, mitä ympärillämme oikeastaan tapahtuu juuri tällä hetkellä. Meillä kun ei olekaan muuta kuin tämä päivä. Haastan jokaisen kiinnittämään huomiota tämän päivän valintoihin. Eilisen päivän mahdollisuuksia emme saa uudelleen päätettäviksi. Tulevia päiviä voimme vain suunnitella.

- - -

Tänä päivänä ihmettelen uutisointia. Miksiköhän uutiskynnyksen ylittävät suurella ryminällä ihan tavalliset asiat? Ihmettelen median luomaa kuvaa tämän kevään lakoista. Onhan meidän yhteiskunnassamme lakko-oikeus ollut pitkään ja varmaan tulee olemaan tulevaisuudessakin. Kyllä ihmiset selviävät muutaman päivän lakoista, vaikka niiden välitön vaikutus olisi elintarvikkeiden väheneminen kaupoissa. Pitkäkestoisemman lakon tullessa pitää miettiä todella "koti-varan" luomista omiin säilytystiloihin. Siten selviämme. Toiseksi, kyllä tulivuorista on joskus ennenkin tuhkaa noussut ilmaan. Onko nykyään lentoliikenteessä jätetty huomioimatta luonnonvoimat? Jokainen haluaa tietysti siirtyä mahdollisimman nopeasti paikasta toiseen. Siihen tarpeeseen lentoliikenne ilmeisesti on kehitetty näin laajaksi. Pitäisi kuitenkin olla mietittynä hitaampiakin vaihtoehtoja, jotta jokainen pääsisi määränpäähänsä vaikka pienellä viiveellä. Tämä tuhkamäärä osoitti, että näitä vaihtoehtoja eivät päättäjät ole miettineet ollenkaan eri maiden välillä. Moni joutui yllättäen "tuhkapakolaiseksi" joksikin aikaa.

Tänä päivänä seuraan huolestuneena, millaiseksi lasten elämä on muuttunut. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että nykyajan lapset eivät osaa arvostaa ihan tavallista arkea. Elämä ei ole kuulemma elämisen arvoista, jos ei jatkuvasti koe jotain suurta ja jännittävää. Siinä se suuri huolestumisen aiheeni onkin. Mietin omaa lapsuuttani. Kaikenlaisia toiveita meillä sisaruksilla oli, toisia ei edes ääneen lausuttu. Meidät oli kasvatettu ymmärtämään, että kaikkea ei ole mahdollista saada vain pyytämällä. Muistan, että silti minä petyin monta kertaa. Vähän aikaa tuntui pahalta, mutta kuitenkin selvisin kaikista pettymyksistäni. Miksi nykyajan lapset olisivat erilaisia? Pettymystä käsitellessä oppii elämään tavallisessa arjessa ja nauttimaankin siitä. En kaikkea vanhaa takaisin haluaisi, mutta ihan tavallisen arjen arvostuksen haluaisin. Silloin ei nykyvanhempien tarvitsisi yrittää järjestää elämyksiä lapsilleen muuten kuin erityisinä juhlapäivinä. Silloin nykyvanhempien ei tarvitsisi ostaa alkoholia kymmenvuotiaille lapsilleen, että nämä saisivat unohtaa sen tavallisen arjen, joka tuntuu niin mitäänsanomattomalta.

Tänä päivänä on erittäin mielenkiintoista lukea Raamattua. Usein sieltä pilkahtaa voimakkaasti juuri tämän päivän esiintuominen. Ihmisten ongelmat olivat juuri sen päivän ongelmia. Ihmisten ilot olivat juuri sen päivän iloja. Minusta Raamatun ohjeetkin ovat selkeitä ja puuttuvat usein tärkeään asiaan, henkilökohtaiseen kanssakäymiseen. Ihmiset ovat samanlaisia edelleen, ohjeet sopivat tähänkin päivään. Kunnioitus on monelle vieras asia nykyään, mutta niin se näytti olleen Jeesuksenkin aikana. Raamatussa annetaan ohjeita, miten meidän Jumalaan uskovina pitää rohkaista toisiamme, ei lannistaa. Meille ei luvata mitään helppoa arkea, ei kenellekään. Siksi jokainen uskova tarvitsee ymmärtävää seurakuntaa ja sen jäseniä. Mitä rehellisempiä itseään ja muita kohtaan seurakuntalaiset ovat, sen helpompaa myös sairaitten ja väsyneitten on seurakunnassa käydä. Jokaisessa kohtaamisessa kun kuitenkin on aina kysymyksessä kaksi ainutlaatuista ihmistä.

Raamatussa annetaan ohjeita myös sinulle, joka tänä päivänä kaipaat yhteyttä suureen Jumalaan. Siellä on ohjeita myös sinulle, joka ihmettelet, voiko Jumalan kokea vai onko se vain jotain entisaikojen ihmisten tarinoita. Kun luet ja tutkit Raamattua, Jumala kutsuu rakkaudellaan sinua luoksensa ja antaa ymmärrystä lukemaasi. Tai kun tunnet Jumalan kutsuvan, tutki ja lue Raamattua, Hän antaa sinulle sydämen ymmärrystä uskon asioihin. Me ihmiset voimme kertoa, miten olemme Jumalan elämässämme kohdanneet. Me voimme kertoa, että olemme kokeneet Raamatun ohjeiden olevan tosia. Tärkein siellä kerrotaan selvästi. Uskomalla Jeesukseen saamme syntimme anteeksi ja voimme kokea Jumalan antaman vapauden jo täällä maan päällä. Tämän anteeksiannon ja vapautuksen antaa yksin Jumala. Mutta yhtä totta kuin se on ollut Jeesuksen ristinkuoleman jälkeen, se on totta vielä tänä päivänäkin.

-hilkka-

Hilkka Rosholmin kuukausittain vaihtuvat pohdinnat Iltalampun kotisivuilla: www.iltalamppu.fi

Aikaisempien kuukausien pohdinnat luettavissa samoilla sivuilla.

Iltalamppu-ohjelmat sunnuntaisin klo 17 - 20. Ohjelmat tuottaa ja toimittaa Taisto Laakso.

Iskelmä Satakunta, Huittinen 93,0, Pori 100,4, Rauma 105,1 MHz

Missio Iltalamppu ry

PL 45, 29201 Harjavalta

puh. 833 7348.

Sähköposti: iltalamppu(at)dnainternet.net