Heinäkuu 2007 - Siemeniä ja vähän kasvuakin

Hilkka Rosholm

Heinäkuun pohdinta 2007

Siemeniä ja vähän kasvuakin

Lapsuudessa ihmettelin itsekseni monia maalaistalon asioita. Tavallisesti asiat selvisivät aikaa myöten, ei niitä sen kummemmin lapsille selvitetty. Siemenetkin olivat minulle ihmetyksen aihe. Kasvimaalle ostettiin siemeniä kaupasta, näin miten pienistä porkkanansiemenistä kasvoi kesän aikana syötäviä porkkanoita. Samalla tavalla kasvoivat lantut ja punajuuret ja mausteetkin, tilli ja persilja. Ihmettelin minä perunan siemeniäkin. Muistan äitini sanoneen, että siemenperunat täytyy ottaa kellarin viileydestä pois. Pettymys oli pienoinen, kun ne olivatkin tavallisia syötäviä perunoita! Noista vanhoista perunoista, kun ne multaan laitettiin, kasvoi uutta ja yhdestä varresta tulikin paljon uusia perunoita. Syksyllä senkin asian huomasin, että vanha peruna oli kuollut ja siitä oli kasvanut se uusi sato.

Kasvoin tajuamaan siemenien erilaisuuden. Omenan siemenet ovat syötävän hedelmän sisällä, niitä ei tarvittu seuraavana vuonna, kun omenapuu tuotti satoa joka kesä. Viljat kasvoivat samanlaisista jyvistä, joita käytettiin tehtäessä jauhoja. Mansikoita ei tarvinnut joka vuosi uusia, ne säilyivät talven yli ja mansikkamaata laajennettiin käyttämällä vanhan mansikan rönsyjä. Vain hyvät ja terveet nuoret rönsyt kävivät tähän tarkoitukseen. Opin tietämään senkin, että kasvaakseen isommaksi ja tuottaakseen satoa kaikki kasvit tarvitsevat vettä. Se on niin tärkeä osa kasvua, että perunapenkkien vakoihinkin meidät lapset komennettiin joskus kuumana ja sateettomana kesänä vettä kantamaan.

Näiden kokemusten jälkeen luin Raamatun luomiskertomusta ihan selvänä asiana: ”Ja Jumala sanoi: Kasvakoon maa vihantaa, ruohoja, jotka tekevät siementä, ja hedelmäpuita, jotka lajiensa mukaan kantavat maan päällä hedelmää, jossa niiden siemen on. Ja tapahtui niin: maa tuotti vihantaa, ruohoja, jotka tekivät siementä lajiensa mukaan, ja puita, jotka lajiensa mukaan kantoivat hedelmää, jossa niiden siemen oli.” Maa tuotti meilläkin joka kesä perunat, porkkanat ja mansikat sekä viljan. Näin tapahtui, vaikka en sitä prosessia pystynyt ymmärtämään. Niinhän luomiskertomus jatkuu, että Jumala on nämä ihmisille tarkoittanut: ”Katso, minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvavat kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoot ne teille ravinnoksi.” Niin paljon ihmeellistä kasvien kasvamisessa siemenistä oli, etten ole koskaan asettanut kyseenalaiseksi Luojan olemassaoloa.

Jeesuskin puhui vertauksissaan usein siemenistä. Kerran luin taas ihan todeksi havaitsemaani, kun Jeesus kertoi, miten maaperä vaikuttaa siemenen kasvuun. Huonoon maahan tai muiden kasvien sekaan kylvettynä ei satoa ole odotettavissa. Vähäiseen multaan kylvetty siemen ei myöskään saa riittävästi voimaa kasvaakseen. Ainoastaan hyvään multamaahan kylvettynä siemenet kasvavat ja tuottavat sadon, kukin lajinsa mukaan. Selittäessään tätä vertausta Jeesus sanoi, että siemen on sanoma Jumalan valtakunnasta. Ihmisen sydän on maaperä, ihminen voi ottaa sanoman vastaan tai jättää ottamatta. Mietin, mitä on sanoman vastaanottaminen? Miten minun sydämeni maaperä voisi olla sellainen, että usko voi siellä kasvaa? Miten minun pitää muuttua, että Jumala minut huomioisi?

Sisimpäni kaipasi yhteyttä Luojaan, jonka tiesin elävän, olinhan Hänen töitään luonnossa katsellut koko pienen ikäni. Olin lukenut Raamatusta, että Jumala haluaa kohdata ihmisen henkilökohtaisesti. Kerran nuorten hengellisessä kokouksessa tajusin, että Jumala onkin itse kaiken valmistanut. Ei minun tarvitse yrittää tehdä itseäni ja omaa sydämen maaperääni paremmaksi, eihän se ollut minulta onnistunut ollenkaan. Puhujan teksti oli sillä kerralla Johanneksen evankeliumista: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Siinä kokouksessa menin esille ja sanoin, että haluan kohdallani uskoa todeksi tuon Raamatun kohdan. Ei minun sanani varmaan olleet kovin henkeviä, mutta Jumala näki sydämen kaipuuni. Sain kokea vapautuksen kaikista mieltäni painavista asioista. Tajusin myös, että uskoon tuleminen on täysin Jumalan työtä. Jumala antaa kasvun, kun me otamme vastaan Jeesuksen suorittaman lunastustyön.

Jumalan sanan siemen alkaa kasvaa uskoon tuleen ihmisen sisimmässä niin kuin Jeesus vertauksessaan kertoi. Seurakunnasta saa tarvittavia ravinteita, että kasvu jatkuu, sillä usko vahvistuu kuulemisesta. Ensin tarvitsin itsekin aivan kuin kastelua, että uskoni olisi juurtunut Jumalan sanaan. Jossain vaiheessa huomasin, että minun pitää itse huolehtia oman kasvuni vahvistamisesta Jumalan sanalla. Onhan minun sisimmässäni oma, Jumalan minulle antama siemen! Kun minun kasvun varteni on joskus heikko, pitää minun saada Jumalalta tukiverkko. En saa kuitenkaan liiaksi tukeutua muihin ihmisiin, heidän tukipuunsa eivät sovellu minulle.

Sydämen maaperään voi kasvaa kaikesta huolimatta rikkaruohoja. Katkeruudet ja loukkaantumisen tunteet saattavat tehdä versonsa yrittäen tukahduttaa levollista mieltä. Kateuskin saattaa tehdä pesänsä sydämeen estäen uskon kasvun. Havahduin itsekin tällaiseen ahdistukseen muutama vuosi sitten. Koin, että tarvitsen sydämen uudistusta, perusteellista maaperän muokkaamista ja rikkaruohojen kitkemistä. Kaikki turha oli kitkettävä pois samalla tavoin kuin itse poistin heikkoja rönsyjä lapsuudessa mansikkamaalla. Jumala on rakkaudellinen hoitaessaan meitä tällaisen prosessin aikana. Nyt minun on helpompi hengittääkin, aivan kuin saisin happea enemmän! Saan uudelleen luottaa siihen, että Jumala antaa kasvun ja oikeat ravinteet siemenelleni. Hän kun on itse puhdistanut sydämen maaperäni sitä varten. Maanviljelijät muokkaavat maansa keväisin ja syksyisin. Jumalan hoitotyö on kokoaikaista ja hoitotakuu kattaa kaiken! -hilkka-