Elokuu 2009 Varjoa ja suojaa

Hilkka Rosholm, elokuun pohdinta

Varjoa ja suojaa

Ihoni on herkistynyt. Sadepisarat aiheuttavat kivun tunteen, kun joudun tavalliseen vesisateeseen. Ongelma tulee siinä, että jos kuljen kahden kepin kanssa, kädet eivät riitä kannattelemaan sateenvarjoa. Jos taas siirryn autosta suoraan pyörätuoliin, tarvitsen kaksi kättä tukiessani itseäni. Mielenkiintoinen tilanne. Eipä ole koskaan tullut mieleeni, että normaali kesäsade voisi tuoda moisia ongelmia. Minulla pitäisi silloin olla toinenkin avustaja, joka suojaisi minua koko ajan sateenvarjolla. No, sadetakki auttaa tällaisessa tilanteessa jonkin verran, mutta en osaa kyllä jokaiseen sadekuuroon varautua.
Toinen ongelma minulla on ollut jo muutaman vuoden ajan. Suorassa auringonpaisteessa en voi olla ollenkaan. Aurinko paistaa niin kuumasti täällä rakkaassa Suomen maassa, että lihakseni menevät ihan veltoiksi. Eihän tuo pyörätuolissa istuvaa muuten haittaa, mutta olen pyrkinyt ainakin osan matkaa kelaamaan itse. Kuumana kesäpäivänä kelaus ei minulta yksinkertaisesti onnistu. Jos vain mahdollista, haluan tuolini kanssa varjopaikkaan. Enpä ole tätäkään terveenä ollessani edes ajatellut. Varjostakin on siis tullut minulle suoja.
Monelta asialta ihmiset ovat oppineet suojautumaan. Siihen aikaan, kun ihmiset liikkuivat jalkaisin, varjopaikkojen merkitys oli olennaista. Suomessa on sentään ollut siihenkin aikaan puita ja pensaita, jotka ovat antaneet suojaa. Toisin on ollut etelän kuumissa maissa, joissa ei välttämättä ole metsiä. Sopivat varjopaikat varmasti silloinkin tiedettiin. Matka suunniteltiin niin, että voi välillä pysähtyä lepäämään ja virkistäytymään. Sateen yllättäessä matkalla on voinut olla hankalaa etsiä suojaa. Tarpeeseen ihmiset ovat varmasti suojia alkaneet rakentamaan. Telttoja tehtäessä oli tärkeää, että kangas kudottiin niin tiiviiksi, että se piti sateen. Varsinaisia rakennuksia tehtäessä saatiin suoja myös petoeläimiä vastaan, niin ihmisille kuin kotieläimillekin. Nämä ovat tämän elämän normaalia kehitystä.
Maailma on tullut nykyään pieneksi, kun joka kolkka on aika nopeasti saavutettavissa. Etäisyyksillä ei ole sama merkitys kuin muutama vuosisata sitten. Monessa asiassa tämä on hyvä, apua voidaan viedä tarvittaessa nopeasti katastrofialueille. Huonotkin asiat leviävät kuitenkin samaa nopeaa tahtia. Taudit leviävät. Kaupungeissa asuvien ihmisten vastustuskyky on varmasti erilainen kuin jollain kostealla alueella maaseudulla elävien. Nykyään suojautumistarve onkin jo kaikessa sellaisessakin, mitä ei näy, mutta tiedetään olevan ”ilmassa”. Onneksi lääketiede osaa ottaa tämän maailman yhtenä alueena ja osaa varautua epidemioihin.
Minulla on ollut myös sydämessäni erityinen tarve suojautua. Tässä maailmassa on paljon pahaa. Jotenkin tuntuu, että itsekkyydessään ihminen on aika peto, kavala ja juonitteleva. Olen havainnut selvästi kaikilla aisteillani, että täällä maan päällä taistelee hyvä ja paha. Itse elän ihmisenä ihmisten joukossa, minusta ei ole tätä maailmaa muuttamaan. Siksi minulle on suuri lohtu elää todeksi Raamatun viesti, että vapautus kaikista peloista ja muista pahoista asioista tulee ihmisen ulkopuolelta. Jumala on kaikessa viisaudessaan saattanut hyvän ja pahan taistelun päätökseen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Täällä maan päällä se ei vielä toteudu siten, että sen huomaisimme. Jeesukseen uskovien sydämiin Jumala on asettanut toivon tulevasta paremmasta ajasta.
Saan siis minäkin turvautua Jumalaan kaikissa näissä pienissä ja suurissa ongelmissani. Haluan elää kuin ihminen psalmissa ”Korkeimman suojelus”. Siinä psalmintekijä oikein oivallisesti kuvaa, millaisia me Jumalaan uskovat olemme: ”Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani, Jumala, sinuun minä turvaan.” Ja lohduttavasti psalmintekijä jatkaa kertoessaan Jumalasta ja ihmisestä: ”Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi. Et pelkää yön kauhuja etkä päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka liikkuu pimeässä, et tautia, joka riehuu keskellä päivää.” Sitten tekijä kertoo, että Jumala pelastaa jokaisen, joka turvaa Häneen. Koska Jumalaan uskova tunnustaa Hänen nimeänsä, Jumala suojelee häntä. Jumala itse sanoo: ”Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa.”
Missä on sinun turvasi ja suojasi? Mieti sitä rehellisesti itseksesi. Yksin ollessasi voit olla Jumalan edessä juuri niin peloissasi ja suojaa vailla kuin todellisuudessa olet. Jumala on luvannut vastata.
-hilkka-