Heinäkuu 2011 - Pilvistä

 HILKKA ROSHOLM

Heinäkuun pohdinta 2011

Pilvistä

”Päivää Paavola, vaikkei päivä paistakaan!” sanoi ystäväni Suontaustan Siina poiketessaan kahville. Sitten hän jatkoi aivan kuin joka kerta ennenkin: ”Kyllä minä sen tiedän, ettet Paavola ole sukunimeltäsi, mutta lapsuudesta muistan tuollaisen sanonnan.” Minulle toivotus kertoi, että Siina on edelleen entisensä.

Keitin kahvit. Juodessamme jäin kuuntelemaan, mitä Siinan mielessä tällä kertaa liikkui. Paistoiko päivä vai oliko pilvistä? Kaikkea mahdollista on mahtunut Siinan elämään. Hyvinhän Siina oli pärjännyt, kun alkoi kertoa: ”Olen seurannut pilviä tänä kesänä. Välillä oli jo kauniita valkoisia kumpupilviä. Sellaisia pilviä jäin eräänä päivänä katselemaan. Nuo isot valkoiset poutapilvet ovat mahtavan näköisiä sinisellä taivaalla. Tuuli muuttaa kyllä niiden muotoa kiinnostavasti. Hetkessä kuvittelemani lampaat muuttuivat pitkäksi junaksi, jossa iso pilvi kuin veturina veti montaa pienempää, samankokoista vaunua perässään häipyen sitten näkyvistä. Uusia pilviä muodostui kuin tyhjästä ja ne saivat toisenlaisen muodon. Sellaista on ihmisen elämäkin, kun ei ole kipuja eikä huolia. Päivät kuluvat ja häipyvät mielestämme. Emme taida oikein muistaa kiittääkään taivaan Jumalaa sellaisista päivistä.” Nyökkäsin, olin samaa mieltä.

Siina jatkoi: ”Kyllä tänä kesänä on ollut sadepilviäkin. Sellaiset pienet sadekuurot vain piristävät elämäämme. Iso ryöppy tosin eräänä päivänä keskeytti minun pihahommani. Mikä siinä taas olikin, että sateen yllättäessä tuohduin, kaappasin haravan mukaani ja ryntäsin suojaan. En todella pitänyt moisesta yllätyksestä, kun olin päässyt hyvään vauhtiin ja olin jo puoli pihaa haravoinut. Siinä kuunnellessani keittiön pöydän päässä sateen ropinaa, mieleeni tuli ne Jumalan pysäytykset, joita olin elämässäni kokenut. Itse olin mukana kovalla tohinalla järjestämässä mieheni kanssa elämäämme ja erittäin tyytyväisinä itseemme olimme alkaneet elää sellaista meille sopivaa elämää. Eihän siinä mitään, kyllä helppoakin elämää saa olla, mutta kun unohdimme, keneen täällä kannattaa luottaa. Jumala on ainoa, joka ei sittenkään pettänyt, vaikka minäkin olin jo kuvitellut itsestäni vaikka mitä. Onneksi jäi sentään äidiltä tuo mökki asuttavaksi, vaikka kaikki muu menikin. Sade taukosi aikanaan ja menin haravani kanssa pihaan. Luonto oli kuin pesty, vihreät sävyt loistivat kilpaa toistensa kanssa. Minunkin elämäni taisi puhdistua aika tavalla tuon pysäytyksen jälkeen. Epäonnistumista ei ollut helppoa myöntää, mutta luottamus Jumalaan siinä syveni entisestään.

Onhan viime aikoina ollut saderintamapilviäkin. Harmaan eri sävyissä ne alkavat vyöryä taivaalle. Kun sade alkaa, kaikki näyttää samalta tasaiselta harmaalta. Monta päivää peräkkäin nytkin satoi. Miksei voisi olla niin, että öisin sataisi ja päivisin paistaisi aurinko? Silloinhan voisi nauttia tästä lyhyestä kesästä jokaisena päivänä ulkona ollen. Olen miettinyt elämäni harmaita jaksoja katsellessani keittiön ikkunan sadevanoja. Vanhimman lapsen sairausajat olivat rankkoja, mutta meitä oli kaksi silloin murehtimassa ja toisiamme tukemassa. Silloin muistan kyllä elämäni olleen tasaisen harmaata päivin ja öin, kun Arttu sairastui ja kuoli. Nuorin lapsista oli vielä kotona, se jotenkin havahdutti toimimaan. Eihän nuorelle voinut mitään omia ajatuksiaan ja suruaan kertoa. Kuuntelin vain hänen mietteitään. Sumussa meni ainakin kokonainen vuosi, kun kaikki juhlapäivät täytyi elää yksin ilman elämänkumppania. Niistäkin jaksoista on selvitty. Elämä jatkuu vielä tänä päivänä, vaikka ikävä minulla on Arttua ja kaipaan hänen huumoriaan.

Hei, olihan jonain päivänä ukkostakin! Yhtenä kuumana päivänä pilviä alkoi kertyä taivaalle, niitä oli monessa tasossa ja ne muuttuivat sinisen harmaiksi. Ärhäkän näköisiä olivat ja tuuli riepotteli niitä aika vauhdilla. Sitten alkoi leiskunta ja jylinä. Välillä se taukosi ja sateestakin oli rakoa ja sitten alkoi ukkostaa uudelleen, ihan päälle nousi. Minä en pelkää, vaikka myrsky oli nytkin melkoinen. Elämässäni on ollut kyllä tällaista samanlaista jylinää muiden ihmisten taholta. Ainahan niitä sanojia löytyy. Yhtä asiaa kuitenkin ihmettelen mielessäni. Miksei tällaisia ahdistavia rankkasateita ja pitkiä sumujaksojakin voi pitää Jumalan sallimana? Jos näihin oikealla tavalla suhtautuu ja nöyrästi myöntää tarvitsevansa Jumalaa ihan sinne arkeensa, niin siunauksiahan nekin ovat. Se on elämää isolla E:llä.” Siina hengähti ja tähän sain sanotuksi, että taitaa se näin ollakin. Sitten Siina hätkähdytti minua sanoen: ”Sairauskaan ei ole rangaistus vaan elämäntilanne, jonka Jumala voi kääntää siunaukseksi. Sairauden keskellä voi saada elämäänsä sellaista syvyyttä, jota muuten ei löytäisi. Luottamus Jumalan huolenpitoon kasvaa, olen sen itse kokenut.” Siihen jouduin toteamaan, ettei sairauden myöntäminen siunaukseksi minulta ihan sujuvasti onnistu. Noustessaan tuolilta Siina sanoi painokkaasti: ”Kokemukset muuttavat, jos ihminen antaa niin tapahtua eikä anna katkeruudelle sijaa.”

Siina tuumasi lähtiessään, että joutuu lähtemään mökistään toisenkin kerran tänä kesänä. Ilmoitan ja poikkean, jos se sopii aikatauluuni, Siina lupasi. Hymyillen eläkeläisen tiukalle aikataululle toivotin Siinalle Jumalan siunausta.

    -hilkka-

Tiedoksi teille jotka olette saaneet pohdinnan paperikopioina:

Hilkka Rosholmin kuukausittain vaihtuvat pohdinnat Iltalampun kotisivuilla: www.iltalamppu.fi  Aikaisempien kuukausien pohdinnat luettavissa samoilla sivuilla.

Iltalamppu radio-ohjelmat sunnuntaisin klo 17 - 20. Ohjelmat tuottaa ja toimittaa Taisto Laakso. Ohjelmat kuuluvat myös internetissä suorina lähetyksenä: www.iltalamppu.fi

Iskelmä Satakunta, Huittinen 93,0, Pori 100,4, Rauma 105,1 MHz

Missio Iltalamppu ry, PL 45, 29201 Harjavalta puh. 040-833 7348,  

Sähköposti: taisto.laakso( at) gmail.com