Lokakuu 2008 - Elämästä on tullut kilparata

Hilkka Rosholm

Lokakuun pohdinta 2008

Elämästä on tullut kilparata

Miellän kilparadaksi yleisurheilukilpailujen ratakierroksen. Se voi kuitenkin myös olla hiihtolatu, joka on tehty kutakin kilpailua varten erikseen. Se voi olla suunnistusreitti, jonka rastit kilpailija hakee omien reittivalintojensa mukaisesti. Onhan myös ratoja, joissa kilpailijat pyöräilevät. Keilaradatkin ovat kilparatoja. Kilpailulajeja on nykyään paljon ja niille on erikseen tehtyjä kisaratoja. Tämä kuvastaa varmasti nykyajan elämänrytmiä, jokaiselle pitää olla tarjolla mahdollisuuksia osallistua. Ajatuksena kuitenkin on kaikissa lajeissa, että kilpailuissa osallistujat ratkaisevat paremmuutensa. Tähtäimessä on siis kultamitali. Yhteistä myös näille kaikille radoille on, että niillä liikkuvia ja kilpailuihin osallistuvia koskevat tietyt säännöt.

Kenenkään ei silti tarvitse lähteä näyttävästi kilpailemaan toisia vastaan, kullekin riittää omien asioittensa kanssa eteneminen. Aikaisemmin se riittikin tuomaan elämälle tyydytystä. Tilanne on nykyelämässä toisin. Ihminen on aivan kuin vedetty kilpailemaan aivan arkisissakin asioissa toistensa kanssa. Minusta tuntuu myös, että olemme alkaneet kiinnittää liiaksi huomiota elämän epäolennaisiin asioihin. Mistä ihmeestä on tullut meidän ajatuksiimme, että meillä pitää olla kaikki asiat paremmin kuin naapurilla? Kyllä meidän pitäisi voida yksinkertaisesti ajatella, että voimme nauttia pienestäkin hyvin olevasta asiasta ja tyytyä siihen. Naapurilla voi olla paremmin joku toinen asia, mutta se ei saa tulla kilpailukohteeksi. Kuka määrittelee näyttämisen riittävyyden? Vai onko niin, että emme edes halua katkaista tätä elämän hektisyyttä? Miksi kukaan ei muuten kerro, että kreikan kielen hektisyyttä tarkoittava sana merkitsee kuumeisen levottomuuden lisäksi myös riuduttavaa taudin etenemistä?

Kaikki se, mitä me yritämme kerätä ympärillemme näyttääksemme paremmuuttamme, on siis vain kilparadan tekemistä itsellemme, ei kilpailua. Me voimme rakentaa näyttävät olosuhteet elämällemme. Me voimme hankkia ne viimeisen tiedon mukaiset hyvät piikkaritkin juostessamme haalimaan lisää voittoja. Voimme näyttävästi julkaista omat ratkaisumme suunnistuksen rastien löytymisestä. Kertooko se kuitenkaan mitään ratkaisevaa eletystä elämästä? Mielestäni ei kerro, jossain muualla on tämän elämän tarkoitus. Meidän voimamme menevät kilparatojemme tekemiseen ja me uuvumme. Sen jälkeen emme jaksa enää viedä omaa elämäämmekään eteenpäin rehellisesti.

Minusta me olemme nykyään täällä elämässä unohtaneet tärkeimmän, toisen ihmisen kunnioittamisen. Elämänohjeita meille kristityissä maissa asuville antaa Jumalan sana. Se on ohjeistus, joka kattaa kaikki elämänalueet. Raamatun ohjeiden mukaan eläminen ei vaadi ihmiseltä ylenmääräisiä ponnistuksia. Muistettavaakaan ei ole liikaa. ”Rakasta Jumalaa ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, siinä ne tärkeimmät. Tasa-arvo on siis Raamatun mukainen asia. Näin minä ajattelen ja haastan muutkin tutkimaan asiaa. Jotain erittäin huolestuttavaa on kuitenkin tapahtunut meidänkin maassamme. Tasa-arvo –sanan merkitys on vääristynyt. Tavoite ei olekaan toisen huomioon ottaminen. Tasa-arvon nimissä vain vaaditaan itselle uusia vapauksia. Tasa-arvon nimissä lapsille ei anneta aikaa kasvaa aikuisuuteen. Miten he lainkaan osaavat laittaa omia asioitaan tärkeysjärjestykseen elämän kilparataa kiertäessään?

Elämä ei ole vain tätä täällä maan päällä näkyvää, se jatkuu kuoleman jälkeenkin. Me juoksemme oman juoksumme tai kävelemme, kukin oman tuntemuksensa mukaan. Tai sitten kelaamme pyörätuolilla kuten minä, mutta onhan sekin kilpailulaji. Sakkokierroksillekin olen joutunut, omasta syystäni kuten kilpailijatkin. Niitä kiertäessäni olen jotain oppinut. Kun pidän päämäärän paremmin mielessäni, en kiinnitä ajatuksiani niihin olosuhteisiin, joissa tätä elämääni elän. Toisten eteenpäinmeno ei myöskään saa olla minulle ahdistava asia.

Raamatussa Paavali kehottaa meitä ottamaan oppia kilparadalla juoksijoista. Meidän pitää noudattaa itsehillintää kilpailutilanteissa, mutta meillä pitää olla myös tavoitteena saada katoamaton mitali ajan rajan ylitettyämme. Vain hyväksymällä Jumalan ajatukset iankaikkisuudesta kohdallemme me saamme sen kultaisen mitalin. Sen mitalin ansaitsi meille Jeesus Kristus kuollessaan ristillä ja voittaessaan siten kuoleman vallan. Vain tässä iankaikkisuuden toivossa eläen tämän elämän itsekkäät tavoitteet murenevat ja saavat oikeat mittasuhteet. -hilkka-