Huhtikuu 2011 - Sitä olet...

Hilkka Rosholm, huhtikuun pohdinta 2011 
 
 
SITÄ OLET…
 
Kuulin ohikulkijan sanovan, että sitä olemme, millä itsemme täytämme. Suurin asia itsensä täyttämisellä taitaa olla henkisellä puolella. Ajattelutapojamme on ravisteltu jo jonkin aikaa. Muistan, kun ensimmäisiä kertoja alettiin puhua positiivisesta ajattelusta. Olin silloin vielä terve ja työelämässä mukana siinä missä muutkin. Kahvihetkikeskusteluissa usein tuli asiasta puhetta, koska muutama työkaveri oli oikein innostunut positiivisuuden vaikutuksista. Siinähän opettajien mukaan piti todella kiinnittää huomionsa kaikkeen ajatteluun ja kääntää huonotkin asiat positiivisiksi. Mukavia juttutuokioita meillä oli silloin. Minä en kuitenkaan oikein innostunut asiasta, koska koin sen ulkonaiseksi tekemällä tehdyksi ajatteluksi, johon ei edellytettykään sydämen muutosta. Väittelinkin varmaan asiasta, sillä koin olevani vapaa tällaisesta. Iloitsin hyvistä asioista, mutta koin huonot juuri niin huonoiksi kuin ne tunsin. Olin mielestäni realisti.
 
Sain myöhemmin työkaverikseni ihmisen, joka ajatteli kaikesta negatiivisesti. Hän näki asioista vain huonot puolet. Hän yritti epätoivoisesti varautua aina siihen kaikkeen pahimpaan, mitä ajatella saattoi meneillään olevassa elämäntilanteessaan. Toisissa ihmisissä hän näki aina moitittavaa. Minusta tuntui, että hän pystyi jollain tavalla ruokkimaan itsessään negatiivisuutta. Se oli aika raskasta aikaa, kun tämän ihmisen negatiivisuus aivan kuin sitoi meitä muita. Yritimme nauraa normaaleille työelämässä tapahtuneille kömmähdyksille ja silläkin tavoin tukea toisiamme. Saimme kuulla, kuinka ajattelemattomia olimme. Ei tuollaisesta kyllä hyvää seuraa, oli tämän negatiivisen ihmisen mieluinen lause. Mietin kuitenkin, tosin vähemmän innokkaasti, että minuun tämä ei vaikuta, olenhan minä realisti.
 
Näin menin työelämää eteenpäin ajattelematta ollenkaan, että ei realistisuus ole vastakohta positiivisuudelle eikä negatiivisuudelle, ei edes puoliväli. Tämän huomasin vasta, kun sairaus pysäytti minut. Jouduin miettimään ajatuksiani uudelleen ja erikoisesti suhtautumistani todellisiin jatkuviin vastoinkäymisiin. Mietin, miten voisin saada ajatuksiini sellaisen yli ongelmien kohoavan suunnan kohti parempaa tulevaisuutta. Ehkä aluksi onnistuinkin, mutta kun sairaus vain eteni, minä masennuin. Ajatukseni pyörivät aika tavalla sairaudessani. Ei ollut realistisesta ajattelustani hyötyä. Oikeastaan se masensi entisestään, kun jouduin aina vain toteamaan sairauden tekemät lisävauriot kehossani. Silloin opin ehkä tästä elämästä jotain. Yleisesti on kyllä helppo asioita ohjeistaa ja teoretisoidakin. Kylmän todellisuuden kohtaaminen on kuitenkin aivan jotain muuta.
 
Ei silti tarvitse mitään näin radikaalia kokea, kun huomaa omien ajatustensa saavan juuri sen suunnan, mihin keskittyy. Tarjontaa nyky-yhteiskunnassa riittää. Television ohjelmiin voi jäädä koukkuun. Peliriippuvuudetkin voi laskea ajatusten muokkaajiksi, vaikkei rahasta pelaisikaan. Aikaahan kaikissa tällaisissa kuluu ja muut asiat jäävät silloin pakosta vähemmälle huomiolle. Kirjoillakin voidaan luoda kuva, että ihminen itsessään on kaiken keskipiste. Media on nostanut alkoholinkäytön ja seksielämän esiin räikeästi riepotellen ja häpeilemättä. Nuorille, melkein lapsillekin annetaan nykyään mahdollisuus kaikkeen. Eihän sellaisessa ajattelussa sitten tarvitse ottaa toisia lainkaan huomioon. Osaammeko enää tehdä terveitä valintoja? Huomaammeko me aikuisetkaan omien valintojemme vaikutuksen?
 
Kaiken hankalan ja itsesäälinkin varjostaman elämän keskellä minä sain kuitenkin tuntea Jumalan läsnäolon uudelleen. Jumala kosketti samalla tavoin kuin uskoon tullessani. Aloin tutkia taas Raamattua. Sieltä luin aivan kuin uutena asiana apostoli Paavalin tekstiä: ”Ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen.” Sama Paavali kirjoitti myös: ”Älkää päästäkö suustanne sopimatonta puhetta, vaan puhukaa sitä, mikä kulloinkin on hyvää ja hyödyllistä ja kuulijoille iloksi.” Olisiko positiivisessa ajattelussa ja puheessa jotain erityistä kumminkin? Omia kokemuksiani ajatellessani minun oli myönnettävä, että juuri näin elämässä onkin. Lisäksi vielä on niin, että puhuessasi pahaa toisesta syyllistyt juoruilemiseen. Juoruthan kiirivät kulovalkean tavoin ja paisuvat kulkiessaan. Jos ajattelet ja puhut toisesta hyvää, samasta henkilöstä kulkeva juorukin voi sopivassa kohdin pysähtyä. Asiat saavat tasapainoisemman muodon, sillä kaikissa meissä on sekä hyvää että huonoa.
 
Näin siis on; millä itseni täytän, sitä olen. Onhan sekin asia Raamatussa kerrottu, että sydämen kyllyydestä suu puhuu. Minkä asian annan vallata itseni, siitä kerron. Minun sydämeni on nykyään täyttänyt huoli siitä, että tavallista vanhanaikaista toista ihmistä kunnioittavaa elämää ei pidetä enää arvossa. Mikä asia sinun sydämesi täyttää juuri nyt? Kysyy
                                                                                        
 -hilkka-
 

Tiedoksi teille jotka olette saaneet pohdinnan paperikopioina:

Hilkka Rosholmin kuukausittain vaihtuvat pohdinnat Iltalampun kotisivuilla: www.iltalamppu.fi  Aikaisempien kuukausien pohdinnat luettavissa samoilla sivuilla.

 

Iltalamppu radio-ohjelmat sunnuntaisin klo 17 - 20. Ohjelmat tuottaa ja toimittaa Taisto Laakso. Ohjelmat kuuluvat myös internetissä suorina lähetyksenä: www.iltalamppu.fi

Iskelmä Satakunta, Huittinen 93,0, Pori 100,4, Rauma 105,1 MHz

Missio Iltalamppu ry, PL 45, 29201 Harjavalta puh. 040-833 7348,  

Sähköposti: taisto.laakso( at) gmail.com