Joulukuu 2008 - Jumalan lapsen perinnöstä

Hilkka Rosholm

Joulukuun pohdinta

Jumalan lapsen perinnöstä

Asioista kerrotaan Raamatussa usein selventämällä niitä jokapäiväisestä elämästä saaduin esimerkein. Jumalan ja ihmisen suhdetta verrataan isän ja lapsen suhteeseen. Suhde syntyy, kun uskomme Jeesukseen Kristukseen syntiemme sovittajana. Tämä usko merkitsee sen myöntämistä, ettei ihminen pelkkänä ihmisenä voi olla yhteydessä Jumalaan. Jumala on Pyhä ja ihminen on syntinen. Tarvitaan ulkopuolinen sovittaja, joka ratkaisee tämän perusongelman. Näin Jumala on sen päättänyt, että vain Hänen oman Poikansa ristintyö on riittävä tämän suhteen aikaansaamiseksi. Jeesus kuolemallaan katkaisi pahan vallan ja sielunvihollisenkin on hyväksyttävä tämä. Yrittäähän sielunvihollinen viimeiseen asti, ettei tällaista isä-lapsi –suhdetta syntyisi, mutta sillä on rajalliset keinot yrityksissään.

”Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen” Paavali kirjoittaa galatalaisille. Aivan kuin täällä maallisessa elämässä, tämäkin lapseus tuottaa perinnön. Emme voi ansaita omien vanhempiemme perintöä, se oikeus tulee meille syntymän myötä. Raamattu käyttää uskoontulosta myös ilmaisua uudestisyntyminen ylhäältä. Sillä hetkellä luodaan myös tämä perintöoikeus. Jumala antaa meille pääsyn yhteyteensä. Hän antaa meille myös iankaikkisen elämän Jumalan taivaassa. Paavali rukoilee, että tämän perintöosan ääretön rikkaus kirkastuisi uskovien sydämissä. Siihen Jumala on ladannut aivan valtavan voiman, koska se kantaa meitä täällä maan päällä ja vie meidät lopulta iankaikkiseen elämään Jumalan yhteyteen. Jumala kutsuu jokaista maan päällä vaeltavaa omistamaan tämän perinnön.

Tätä Jeesuksen tuomaa vapautusta sanotaan myös uudeksi liitoksi. Raamatun mukaan liitto on myös testamentti. Siksi me luemme tästä uudesta liitosta Raamatun Uudesta Testamentista. Meidänkin laissamme on säädös, että testamentin tekijän kuolema on voitava näyttää toteen. Testamenttihan astuu voimaan vasta sen tekijän kuoltua. Testamentin tekijän eläessä sitä ei siis voida koskaan panna täytäntöön. Jeesus kuoli maallisen kuoleman, testamentti on siis tässäkin suhteessa pätevä. Jumala valtasuuruudessaan herätti Jeesuksen kuolleista, koska kuolema ei voinut Häntä pitää otteessaan. Jeesus on taivaassa yhtä elossa kuin elävä Jumalakin.

Me olemme vanhempiemme lapsia, olimmepa minkälaisia tahansa. Lapset kuuluvat silloinkin perheeseen, kun ovat tottelemattomia. Niin on uskovienkin kohdalla. Meidän perintömme pysyy, vaikka emme aina osaa elää sen arvoisesti. Useamman kerran minäkin olen huomannut, että elämääni on tullut muita tärkeitä asioita. Omat mieltymykseni ovat voittaneet. Olen halunnut ajaa vain omaa etuani, vaikka olen tiedostanut, ettei se ihan oikeinkaan ole. Tällaisia oman edun tavoittelemisen ajatuksia ja tekoja voi kehitellä vaikka kuinka paljon ja ne voivat ruveta jopa tuntumaan oikeutetuilta. Kun kerran kaikki muutkin tällä tavalla tekevät, niin miksen sitten minäkin? Näin olen usein ajatellut. Kuitenkin tiedän, että vastaan vain omista ratkaisustani, muitten teoista en saa mitään oikeutuksia teoilleni. Kuinka usein minäkin olen joutunut toteamaan, että olen edelleen aika vajavainen. Kuitenkin Jumala on hyväksynyt minut seuraansa!

Jokaisen ihmisen on myönnettävä, että paha astuu helposti mieliimme ja tekoihimme. Synti elää ihmisluonnossa, siitä ei pääse eroon. Uskovankin ihmisen elämä on taistelua. Uskova voi langeta. Jumala antaa anteeksi, kun tulemme Hänen eteensä katuen. Jos nämä meidän tekomme ovat lain vastaisia, ne pitää tunnustaa ja meillä pitää olla valmiutta kärsiä rikkomuksistamme lain määräämä rangaistus. Se on hyvä muistaa, että vaikka me turmelisimme elämäämme, meidän lapsioikeutemme ei Jumalan puolelta muutu. Meillä on aina mahdollisuus paluuseen. Tämä on varmasti monen mielestä väärin, mutta Jumalan ajatukset ovat onneksi korkeammat kuin ihmisen.

On minulle niinkin käynyt, että kaiken ajallisen myötä usko Jumalaan tuntui hiipuvan. Ilonaiheita en elämästä löytänyt. Minusta tuntui, että sairauteni ja elämän muut murheet aivan kuin kuihduttivat uskoani Jumalaan ja samalla Hänen perintöönsä. Tällaista varmasti kokee monikin. Sellaisten aikojen tullessa saamme jokainen lukea lohdutusta Raamatusta. Pietari, joka itsekin kulki aikoinaan Jeesuksen seurassa, kirjoittaa, kuinka hän kiittää Jumalaa tästä uskovan perinnöstä: ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista. Häneltä me saamme perinnön, joka ei turmellu, ei tahraannu eikä kuihdu. Se on varattuna teille taivaissa, ja voimallaan Jumala varjelee teidät uskossa, niin että te saavutatte pelastuksen, joka on valmiina saatettavaksi ilmi lopunaikana.” Jumalan perintö lapsilleen on siis totuus, joka ei muutu. Omat rikkomuksemme tahraavat vain omaa elämäämme, ei perintöämme. Siitä olen erittäin kiitollinen Jumalalle! -hilkka-