Kesäkuu 2007 - Kuin kuvastimesta

Hilkka Rosholm

Kesäkuun pohdinta 2007

Kuin kuvastimesta…

Koko elämänsä ajan ihmiset ovat halunneet nähdä kuvansa. Vedestä varmaan ensimmäiset mielikuvat itsestä ovat heijastuneet. Varsinaiset peilit ovat olleet aluksi metallia. Tasaisenkin metallimöykyn kiillottaminen peiliksi on ollut työn takana. Sellaisesta peilistä ei kovin tarkkaan kuvaansa edes nähnyt. Aikaa myöten peilejä opittiin tekemään lasista ja pinnoittamaan lasipinta hopealla. Nykyään isojakin peilejä voidaan hankkia kohtuuhinnalla koteihin. Hienoimmat ja tarkimmat peilit ovat varmasti käytössä lääketieteessä ja avaruusteknologiassa.

Peiliin vilkaisten näkee ulkoisen olemuksensa. Peilistä voi tarkastaa, onko tukka hyvin ja nuttu oikeinpäin. Muistan lapsena ihmetelleeni, voiko peili näyttää kaiken oikein. Mietin katsoessani peiliin, että olenko se minä, joka tuijottaa takaisin? Yhden testinkin muistan tehneeni. Kävelin lipaston peilin viereen. Ojensin käteni peilin eteen ja peilistä näkyi käteni, puserokin oli samanlainen kuin minulla. Sitten astuin kokonaan peilin eteen ja katselin itseäni. Samanlaiselta näytin kuin pienestä käsipeilistä. Kai sitten olen tuon näköinen ja peili näyttää oikein, päättelin itsekseni. Eihän sitä kaikkea ihmettelyä ollut tapana silloin julki tuoda.

Raamatussa Jaakob kertoo miehestä, joka katselee kuvastimesta luonnollisia kasvojaan ja lähdettyään peilin edestä pois kohta unohtaa millainen oli. Kertojan mukaan samanlainen on sanan kuulija, joka ei toteuta niitä ohjeita, joita Raamatussa annetaan. Tähän peiliin katsominen onkin jotain syvällisempää, siitä voi nähdä jotain sisäisestä olemuksestaan. Kun me uskomme Jeesuksen Jumalan Pojaksi ja syntiemme anteeksiantajaksi, saamme armona lahjaksi iankaikkisen elämän. Tätä toivoa saamme ja meidän pitääkin viedä kaikille tiedoksi. Uskoon tullessa ihminen kohtaa Jumalan, sisin puhdistuu eikä elämä ole samanlaista kuin aikaisemmin. Uskoon tullessa ihminen tajuaa myös tarvitsevansa Jumalaa arjen keskelle. Joka kerta, kun hän katselee peilistä itseään, hän näkee myös Jumalaa tarvitsevan ihmisen.

Tämä tietoisuus voi joskus hämärtyä. Peiliin katsoen näkeekin itsensä hyvin inhimillisin silmin. Niin minullekin kävi matkani varrella. Sairauteni edetessä henkisetkin voimavarani hupenivat. Katkeroiduin ihmisiin ja katkeroiduin Jumalaan. Ulkonaisesti elämä onnistui niinkin, mutta Jumalasta tuli hyvin etäinen. Kun Jumala Pyhän Henkensä kautta alkoi vetää minua taas yhteyteensä, tajusin, että olin katsellut itseäni vääristävästä peilistä. Tuntemukset, joita olin tuntenut, eivät välttämättä olleetkaan oikeita. Lapsuuden ajan kokemus peilin oikeellisuudesta sai silloin elämässäni todella syvemmän merkityksen. Ihminen on enemmän kuin mitä ulkonainen olemus on. Olen kiitollinen, että sain tulla uudelleen Jumalan yhteyteen. Rukoukseni onkin nykyään, että meistä jokainen, minä mukaan lukien, osaisimme pitää peilimme puhtaana ja vääristelemättömänä.

Moni on miettinyt Jumalan olemusta. Raamatussahan sanotaan, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Kehomme meillä on maanpäällistä elämää varten. Kaikki ihmisen henkisyys on varmasti Jumalan kuvaa, koska Jumala on Henki. Paavali kirjoittaa, että me näemme täällä maan päällä Jumalan ja Hänen tekonsa kuin kuvastimesta, arvoituksen tavoin. Emme ymmärrä kokonaisuudessaan Jumalan suurta suunnitelmaa, mutta uskon kautta saamme kokea Raamatun lupaukset todeksi. Luther on sanonut, että Jeesus on Jumalan isänrakkauden kuvastin. Kun luemme Raamatusta Jeesuksesta, saamme myös tietoa Jumalasta. Minusta Raamatussa on ihana kohta, kun Johannes kirjoittaa: ”Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että Hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” Johannes myös jatkaa, että Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt, mutta jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä.

Paavali jatkaa, että taivaassa näemme kaiken omin silmin ja koemme asiat täydellisesti, täällä maan päällä kaikki on vajaata. Tämä jae kuuluu kokonaisuudessaan: ”Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niin kuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.” Minä olen epätäydellinen täällä maan päällä, ja saan ollakin. Jumala on tuntenut minut jo silloin, kun olin terve. Hän tuntee minut nyt sairaana myös kaikkine tuntopuutoksineni. Uskon, että tulee päivä, jolloin minäkin saan tuntea ja tajuta täydellisesti Jumalan olemuksen ja Hänen valtasuuruutensa. Näen Hänen kirkkautensa ihan suoraan, en arvoituksena enkä peilin kautta. Jeesuksen ristintyö suo minulle tämän mahdollisuuden. Tämä mahdollisuus on jokaisella Häneen uskovalla! -Hilkka-