Helmikuun pohdinta 2013 - Tähteeksi jääneet palaset

Hilkka Rosholmin helmikuun pohdinta 2013

 

TÄHTEEKSI JÄÄNEET PALASET

Vanhempani olivat eläneet hyvin tiukkoja aikoja. He eivät halunneet tuhlata mitään eikä varsinkaan ruokaa meillä mielellään pois heitetty. Muistan, että äiti osasi käyttää kuivahtaneet leivänkannikat toisiin ruokiin. Meillä jatkettiin myös jonkun ruuan käyttöä lisäämällä siihen kotoisia vihanneksia. Syöjiäkin perheessämme oli, joten äiti sai useasti tehdä uuden ruoan alusta asti. Pikku hiljaa tuli yleensäkin kaikin puolin paremmat ajat, joten puhuminenkin turhasta tähteitten pois heittämisestä jäi unohduksiin. Koitti kuitenkin taas aika, jolloin alettiin puhua leipäjonoista. Toiset tekivät huomion, ettei kaikilla ollut tosiaan riittävästi ruokaa. Samalla kuitenkin kaupoista heitettiin hyviä elintarvikkeita roskiin, kun niitä ei voinut pitää myynnissä. Niinpä näiden kerääminen aloitettiin ja järjestettiin julkisia paikkoja, joista  ruuan tarvitsijat saivat noutaa ruokakasseja. Ilmiö tuli jäädäkseen, koska elinkustannukset ovat kohonneet ja tarvitsijoiden määrä kasvaa. Hienoa, kun ei enää heitetä syömäkelpoista ruokaa hukkaan.

Samanlaisten asioiden tiimoilta voimme lukea Raamatusta mielenkiintoisista tapahtumista. Jeesus puhui aikanaan monesti ulkona. Ihmisiä kulki aina mukana, niin kiinnostuneita he olivat uudesta sanomasta ja sanoman tuojasta. Ohikulkijatkin usein varmaan pysähtyivät ja uteliaisuuttaan jäivät seuraamaan tapahtumia. Kaikki näytti olevan toisin kuin mitä perinteisesti heille oli opetettu. Jeesus kohtasi tavallisen ihmisen ymmärtäen hänen vaikeuksiaan ja kipujaan. Jokainen tunsi sen Jumalan rakkauden, joka huokui Jeesuksesta ja Hänen sanoistaan. Jeesuksen lähellä olleet halusivat tallentaa nämä tapahtumat jälkipolville luettavaksi ja me saamme lukea niistä evankeliumeista. He kertoivat, että Jeesus paransi paljon sairaita näissä kohtaamisissa. Jos Jeesus jatkoi kulkuaan toiseen paikkaan, sana kulki ja iso väkimäärä kokoontui taas seuraavassa pysähdyspaikassa Jeesusta kuuntelemaan. Näin tänä aikana saattoi olla niin, että samat ihmiset kulkivat mukana monta päivää. Mukana ollut ruokakin ehti loppua, mutta kenelläkään ei ollut haluja lähteä pois tästä rakkauden parantavasta ilmapiiristä.

Niinpä Jeesus kysyi kerran opetuslapsiltaan, miten he ruokkisivat kaikki koolla olevat ihmiset, sillä Jeesus ei halunnut päästää heitä lähtemään pois nälkäisinä. Opetuslapset kauhistelivat sitä tarvittavaa ruuan määrää ja sen hintaa. Joku tiesi silloin kertoa, että pienellä pojalla on viisi leipää ja kaksi kalaa. Eihän sellainen määrä mitenkään riittäisi. Kuitenkin Jeesus pyysi opetuslapsiaan jakamaan väen ruokakunnittain ryhmiin. Hän otti nuo leivät ja kalat, rukoili Jumalaa ja siunasi sen aterian. Sitten Hän mursi leivät ja jakoi ne sekä kalat opetuslapsille ja nämä jakoivat edelleen jokaiselle. Väkeä oli todella paljon, ajan tavan mukaan ilmoitettiin miesten lukumäärä, viisituhatta miestä. Heidän lisäkseen paikalla oli naisia ja lapsia. Sitten Jeesus kehotti opetuslapsiaan keräämään kaikki tähteeksi jääneet leivän palaset, ettei mitään menisi hukkaan. He kokosivat seitsemän korillista. Toinen ihme on myös meidän luettavissamme. Silloin löytyi muutama leipä ja kalasia, jotka Jeesus samalla tavoin otti, siunasi ja mursi edelleen jaettavaksi. Väkeä oli neljätuhatta miestä sekä naiset ja lapset heidän lisäkseen. Tähteiksi jääneitä leivänpalasia koottiin silloin kaksitoista korillista.

Olen aina jäänyt miettimään, miksi evankeliumien kirjoittajat halusivat nämä tapahtumat tallettaa aika yksityiskohtaisesti. Miksi kerrottiin tähteiksi jääneitten leipäpalojen määrä eikä kerrottu, mitä niille sitten tapahtui? Aloin miettimään, mitä näissä ihmeissä oikein tapahtui. Mistä ne tähteeksi jääneet palaset jäivät yli? Tietysti todellisesta leivästä, mutta voidaanko sitä miettiä muuten? Jeesus kertoi kansalle Jumalan valtakunnasta. Jeesus kertoi siitä niin lämpimästi ja rakastavasti, että ihmiset halusivat kuulla lisää. Jeesus osoitti Jumalan rakkautta ihmisiä kohtaan parantaen sairaita. Tämä kaikki ruokki hengellisesti nälkäistä kansaa. Tämä antoi kaipuun syvempään Jumalan kohtaamiseen. Jeesus huolehti jokaisen kuulijan maallisen elämän tarpeista antaen koko joukolle syötävää ennen kuin he lähtivät kotiinsa. Tämä kaikki oli jokaiselle hiljainen saarna muuttavasta voimasta, joka jäi vaikuttamaan loppuelämän ajaksi. Sana Jeesuksesta kulki arjessa, ihmeistä kerrottiin, mutta yhtä tärkeää oli varmasti Jumalan rakkauden kokeminen.

Juuri sanoma Jumalasta ja Jeesuksesta on se leipä, joka ei lopu kesken! Korilliset ovat meidän saamamme siunaus, joka on tarkoitettu jaettavaksi edelleen. Ne ovat samaa todellista ruokaa. Seitsemän on hepreassa täydellisyyden eli Jumalan luku ja kaksitoista on iankaikkisuuden luku. Näillä eväillä saamme kertoa Jumalasta ja iankaikkisuuden toivosta, joka on Jeesukseen uskovilla. Meidän on suostuttava luopumaan saamastamme toisten hyväksi ja annettava se Jumalan käyttöön niin kuin pieni poika omat eväänsä Jeesuksen käyttöön. Me voimme osoittaa toisillemme kokemaamme rakkautta, sanoiksikin puettuna tarvittaessa. Jeesus kertoi, ei saarnannut. Jeesuksella oli aikaa kohdata ja kuunnella. Sanoma on edennyt meille asti ja hyvin teemme, jos pistämme sen eteenpäin, eihän se ihmisten kuluttamana lopu koskaan kesken.

                                                                                     -hilkka-