Lokakuu 2006 - Jätämme jälkiä

Hilkka Rosholm

Lokakuun pohdinta 2006

Jätämme jälkiä

Puolukoita säilöessäni muistelin, että lapsuuteni hyvissä puolukkapaikoissa oli käärmeitä. Aina niistä varoiteltiin. Jäljistä ei voinut päätellä, minkä kiven päällä ne päivää paistattelivat. Nyt en voi lähteä puolukoita poimimaan, mutta olen iloinen, että pystyn vielä säilöntään. Milloin ovat ajatukseni muuttuneet? Muutama vuosi sitten olin erittäin katkera, kun en pääse edes marjametsälle. Omin voimin en ole pystynyt ajatustapaani muuttamaan, tämä on Jumalan työtä. Kun uudistuin, koin jossain vaiheessa myös, että on vääryys ympäristöä kohtaan olla katkera. Kyllähän inhimillisesti ajatellen ihmisen sietokyky sairauden keskellä on kovilla, mutta eihän sairaus ole läheisten syytä sen paremmin kuin sairaankaan. Ei minulla sairaana ole oikeutta vaikeuttaa läheisteni elämää. Nyt haluan tuoda esille ystävällisyyttä kovuuden ja katkeruuden sijaan. Minulla on mahdollisuus valita minkälaisia jälkiä jätän täällä kulkiessani.

Ihmisen oma halu on kaukana Jumalan hyvästä tahdosta. Pitäisihän meidän osata kohdella muita samalla tavoin kuin haluamme, että meitä kohdellaan. Hyvin helpolla itsekkyys saa ihmisessä vallan. Kun minulla oli työelämässä vauhtia, koin, että voin hallita koko elämääni. Pystyin näyttämään työelämässä, että onnistun. Ihan pikku hiljaa samanlaiset ajatukset siirtyivät myös hengelliseen elämään. Halusin kovasti itse näyttää muille, että olen hyvä uskova. Jotenkin siis tekeminen ja näyttäminen oli tärkeämpää kuin usko ja luottamus Jumalaan. Onneksi Jumala näki tämän ja johdatti minut taustajoukkoihin miettimään asioita. Ja nyt uudelleen armon kokeneena voin sanoa, että sielunvihollinen käytti silloin hyväkseen heikkoa itsetuntoani. Ja minä sallin sen tajuamatta vaikutuksia. Sielunvihollinen halusi tehdä minusta itselleni tärkeän mutta samalla heikomman todistamaan Jumalan töistä. Salakavalaa juonittelua, sanon minä nyt. Rukoilen, että tällä hetkellä pystyn seurakunnassakin tuomaan armahtavan Jumalan esille, en niinkään omaa itseäni.

Mietin myös sitä, miksi meidän ihmisten on niin helppo ajatella negatiivisesti, sekin vaikuttaa jälkiemme laatuun. On helpompaa kertoa toisesta ihmisestä huonoja asioita kuin hyviä. Ja huonot asiat jäävät vaikuttamaan ajatuksiimme. Emme edes monesti huomaa ottaa selvää asioiden todenperäisyydestä. Jos jotakuta ihmistä kehutaan, silloin ajattelemme helposti, että se nyt vain on yksi mielipide. Kehuminen ei siis saa positiivisia ajatuksia enempää liikkeelle. Miksiköhän on näin? Voisimmeko muuttaa tämän epäkohdan? Ehdotan, että asettaisimme positiivisten asioiden kertomisen sille kuuluvaan kunniaan! Totuushan on, että kaikissa ihmisissä on enemmän positiivisia asioita kuin negatiivisia. Kun pystymme tuomaan julki positiivisuutemme, meidän seurassamme on helpompi olla.

Jätämme siis jälkiä kulkiessamme. Pienissäkin asioissa voimme olla joko hyvän mielen tuojia tai toistemme mielen pahoittajia. Onko meillä liian kiire, ettemme kiinnitä tällaisiin asioihin huomiota? Joku saattaa pahoittaa mielensä sanomisistamme tai tekemättä jättämisistämme. Kun itse emme huomaa tekemisiämme, saattaa toiselle jäädä asia vaivaamaan koko iäksikin. Se voi suurentua melkein ylipääsemättömäksi. Jos sinä kannat tällaista sydämessäsi, kerron, että siteistä pääsee eroon! Valinta on vääryyttä kärsineelläkin, ja oman sielunrauhasi vuoksi kehotan; valitse anteeksianto. Helppoa se ei ole, tiedän kokemuksesta, mutta se on ainoa oikea vaihtoehto oman itsesi kannalta. Jo halu unohtaa ja antaa anteeksi sai minut kokemaan, että olen oikealla tiellä. Kun koet vapauden, ympäristökin huomaa sen.

Raamatussa eräs mies on ihmeissään käärmeen jäljistä kalliolla. Eihän niitä luonnossa näy, mutta hengellisessä elämässä niihin olen törmännyt. Niitä olen kokenut, kuten olen kertonut, sielunvihollisen ujuttautuessa ajatusmaailmaani. Vielä jään minäkin muiden mukana kulkemaan samalle kalliolle, missä varmasti ”käärmekin” kulkee näkyviä jälkiä jättämättä kulkiessaan. Vaikutukset näkyvät myöhemmin. Sielunvihollinen kulkee täysin tietoisena mahdollisuuksistaan. Ymmärränkö minä ja ymmärtävätkö muut sen tosiasian? Sen kulkeminen aiheuttaa alemmuutta ja syyllisyyttä. Se kertoo valheita, joilla se saa jokaisen ”loukkuunsa”. Sen toimintatapoihin kuuluu, että se saa ihmisen mukaansa pönkittämällä tietoisuutta, että olet oikeutettu. Oikeutettu suuttumaan, loukkaantumaan tai katkeroitumaan. Huomaatko, kaikki ovat negatiivisia asioita? Ja kaikki myrkyttävät ympäristön, jälkiäkään et voi peittää.

Täällä kulkiessamme Jeesus on luvannut olla kanssamme. Olen kokenut, että Hän kantaakin, kun itse en jaksa kulkea. Jeesus haluaa kertoa meille, että vaikka meillä on taistelu pahaa vastaan, Hän on voittaja. Häneen turvaten pääsemme eteenpäin. Kulkiessaan maan päällä Jeesus oli armahtava, Hän siunasi jokaista kohtaamaansa ihmistä. Meitä kehotetaan pyrkimään Jeesuksen kaltaiseksi. Kun kunnioitamme toisiamme, kunnioitamme myös Jumalaa, joka on meille elämän antanut. Tähän toistemme kunnioittamiseen haluan haastaa jokaisen. -Hilkka-