Kesäkuun pohdinta 2013 - Alkujen ihmeitä

Hilkka Rosholmin kesäkuun pohdinta 2013

ALKUJEN IHMEITÄ

Katselin lopputalvesta ikivihreitä kuusia ja mäntyjä ja mietin, että ne elävät lepotilassa talvisin vaikka neulaset ovat tiukasti kiinni puiden oksissa. Katselin myös lehtipuiden lehdetöntä lepotilaa. Koivujen, leppien sekä haapojen rungot ja oksistot näyttivät kyllä enemmän lepotilassa olevilta kuin havupuut. Odotin itse silloin lämpimämpää aikaa ja samaa odotusta oli luonnossa. Kun ilma lämpeni selvästi nollan yläpuolelle sekä päivisin että öisin, luonto aivan kuin heräsi horroksestaan. Pikkuhiljaa lehtipuut alkoivat vihertää ja silmut alkoivat tulla selvästi näkyviin. Jäin miettimään miten hienosti Jumala on meidänkin luontomme tehnyt. Syksyllä tapahtuu jo lepotilaan järjestäytyminen. Seuraavaa kevättä varten silmuihin muodostuvat aihiot, jotka hyvin suojattuna pystyvät kestämään Suomen talven pakkaset, tuulet ja tuiskut. Näin me saamme nauttia lehtipuiden hennosta vihreydestä keväisin. Taakse on jäänyt kylmä ja pimeä aika. Tämä uusi alku on mielestäni Jumalan suuri ihme ja sen kauneutta aina katselen hämmästelen. 

Hedelmäpuut ja pensaat pihassa heräävät samaan aikaan kasvamaan. Mietin niitä katsellessani tiedostammeko Jumalan ihmeen kun jatkuvuus on talletettu kasveissa ja varsinkin niiden silmuissa? Pienistä hennoista alkusilmuista puihin ja pensaisiin kasvavat juuri niin paksut ja kovat lehdet kuin lajin kasvu edellyttää. Kukkanuput aukeavat kun luonnossa on pölyttäjiä ja aikanaan kehittyvät hedelmät. Puutarhan kevään kukkaset heräävät myös auringon lämmittäessä maan ja kukkivat ajallaan. Emme voi tätä kaikkea ymmärtää. Suuren Jumalan luomistyö on muutenkin ihmisaivoilta salattu.

Mietin myös, että jotain samaa on ihmisen kasvussakin. Tämä alku kasvaa pitkään silmiltä näkymättömissä. Kuitenkin juuri siinä pienessä hennossa alussa ihmistaimi saa kaiken, mitä hän on. Vauvan kasvua pystytään seuraamaan nykykoneilla, joten äitikin saa nähdä vauvansa ennen kuin mitään konkreettista tuntemusta on. Olen saanut olla mukana vauvan kasvussa pari kertaa itse. Molemmat loppuun asti kohdussa kasvaneet ovat tuottaneet minulle suurta iloa. Nyt sitten viime kerta oli erilainen ja siinä mielessä ihmeellinen, kun poikavauvan synnyttyä minusta tuli mummu. Muistan, kuinka usein pyysin Jumalaa varjelemaan tämän kohdussa kasvavan pienen ihmisvauvan, jonka Hän yksin on jo nähnyt. Kun syntymä tähän maailmaan tapahtui, sain kiittää Jumalaa kaikesta varjeluksesta äidin ja vauvan kohdalla. Minusta tämäkin pieni vauva oli täydellisyydessään ja aitoudessaan Jumalan suuri ihme. Tunne vahvistui kun sain hänet ensimmäistä kertaa syliini ja se jatkuu aina kun katselen pienen pojan iloista olemusta. Monta silmua on hänessä kasvun myötä jo auennut ja moni asia on opittu.

Samanlaista kasvua ihmiselämäkin on kuin luonnon kasveilla. Ikivihreisiin havupuihin meitä voitaisiin helposti verrata, mutta jotain samaa kuin lehtipuissa meissäkin on. Ruumiillinen kasvu luo meihin rungon, mutta kyllä sekin kasvu on välillä aivan kuin pysähdyksissä. Henkisen kasvun myötä opimme elämään. Se on oppia etenemään, valitsemaan ja tekemään päätöksiä, jotka kertovat muille ihmisille paljon meistä ulkonäkömme lisäksi. Henkinen kasvu voisi olla ainakin minulle tässä iässä enemmänkin lehtipuiden kaltainen, niin monesti tarvitsen hiljaista lepoaikaa. Suuria ihmeitä ihmisen henkisessä kasvussa on monta, mutta yksi on ylitse muiden. Jumalan rakkauden kutsu ihmisessä on silmu, joka puhkeaa täyteen loistoon uskoontulossa. Jokaisen valinta todelliseen Jumalan kohtaamiseen saa aikaan uuden kasvun. Synnymme kuin uudesti, ylhäältä, muiden ihastellessa kohtaamisen täydellistä aitoutta ja Jumalan pyhyyttä. Uudet hengelliset asiatkin ovat  silmuja, jotka puhkeavat ja vaikuttavat uskovan elämään. Niistäkin saamme nauttia yhdessä.

                                                                                                                             -hilkka-