Syyskuu 2006. - Voiko elää pelotta?

Hilkka Rosholm

Syyskuun pohdinta 2006

Voiko elää pelotta?

Olen aika arka, siksi olen aina pelännyt. Usko toi luottamuksen Jumalaan, vaan ei poistanut minulta kaikkia pelkotiloja. Nyt muutama aika sitten tapahtunut uudistuminen ja armon todellinen kohtaaminen vei paljon pelkoani. Uskallan nyt vasta pelkonikin tunnustaa, sillä pelko on niin sitovaa, ettei sitä ole helppoa tuoda julki. Onhan se häpeäksi ihmiselle, ettei luota Jumalaan, vaan pelkää. Vai onko se häpeä? Eikö ole parempi tunnustaa ja niin ilmaista halunsa päästä peloistaan eroon?

Pelko voi olla konkreettista, esim. kivun pelkoa. Se voi olla epämääräistä pelkoa, että kaikki ei elämässä menekään hyvin. Se voi olla toisen ihmisen aiheuttamaa, mutta se voi olla myös itse aiheutettua. Kun pelko iskee, kaikissa tapauksissa se valtaa ajatukset eikä silloin elämääkään voi täysipainoisesti elää. Pelolle ei ole edes vastakohtasanaa, niin kuin valkeuden vastakohta on pimeys. Ei ole siis olotilaa, joka kertoisi muille pelkäämättömyydestä. Toiset voivat kyllä sanoa, että pystyvät kokemaan asioita pelotta. Onko olotila rauhallinen vain, koska päässä ei synny yhtään ajatusta, jonka kokisi uhaksi? Onko pelko siis vain omaa asioiden hallinnan kokemattomuutta? Osittain varmaan se on sitä, mutta kyllä sielunvihollinenkin on huomannut pelossa oivallisen keinon saada meidät hämmennyksiin ja epäilemään Jumalan huolenpitoa.

Ensimmäinen konkreettinen lapsuuden pelkoni, jonka muistan, on noita-akkapelästykseni. Olin sukulaistalossa äitini kanssa kyläilemässä. Sinne tuli jostain naapurista vanha huivipäinen nainen, joka käveli kumarassa. Kun hän tuli sisään, puhkesin parkumaan! Hänellä oli nenänpielessä iso musta luomi, juuri niin kuin isosiskon kirjassa noita-akkasadun kohdalla! Koin sillä hetkellä, etten voi hallita tilannetta, jos ”noita-akka” haluaa minut mukaansa. Ja ajattelin, että äiti voi päästääkin minut, kun heillä tuntui juttelu hyvin sujuvan. Tämä vanha täti lähti asiansa toimitettuaan. Minä helpotuin ja lakkasin itkemästä, mutta kenellekään en kehdannut kertoa, mitä olin kokenut. Onkohan monellakin vastaavanlaisia muistoja lapsuudesta?

Lapsena pelkäsin myös sitä, että perheelleni tapahtuu jotain. Se kai on ihan normaali pelko, liittyen juuri tilanteiden hallintaan. Vanhemmaksi kasvettuani opin, että äiti saattoi joutua sairaalaankin ja palata sieltä. Arkiasioita en siis osannut enää pelätä. Muutoksia kyllä jännitin ja myös pelkäsin. Nyt aikuisena, monien elämänmuutosten jälkeen, en osaa niitäkään enää pelätä. Toisinaan tapahtumat etenevät omalla painollaan, ei minun tarvitsekaan hallita niitä. Olen nykyään valmis myöntämään senkin, että pelkään vääriä asioita. Asiat, jotka ovat murehduttaneet etukäteen, eivät ole toteutuneetkaan. Mitä se pelko siis todellisuudessa onkaan? Vain pään sisällä olevaa kummajaista?

Omien lasten kohdalla pelkoni muutti luonnettaan. Mietin, osaanko ottaa huomioon kaikki tekijät, jotta lapsilleni ei tapahdu mitään pahaa? Olin uskossa, mutta silti koin, että minun pitäisi tehdä lapsilleni turvallinen elinympäristö. Lasten reviirien laajetessa tajusin hyvin pian, että tuo kaikki on liian paljon minulle. Silloin rupesin pyytämään Jumalalta varjelusta tytöille heidän matkoillaan. Niin teen vieläkin, ja koen, että aikaisempi pelkoni on muuttunut tässä kohdin luottamukseksi Jumalaan.

Me ihmiset aiheutamme toisillemme ahdistusta. Moitimme toisiamme tai annamme jollain tavoin ymmärtää, että emme pidä heidän käytöksestään. Tottahan monikin tällaista kokee eikä se vaikuta mitenkään. Mutta aremmalle ihmiselle se saattaa muodostua ongelmaksi. Olen itse kokenut tällaista. Mietin silloin todella paljon, että minussa täytyy olla jotain vikaa. Kasvatuksenikin on lähtenyt siitä, että muita pitää miellyttää. Ahdistus muuttui jossain vaiheessa ihmispeloksi, vaikka en miettinyt, mitä toisessa ihmisessä pelkäsin. Uudistumiseni myötä olen tajunnut, että nämäkin asiat olivat vain minun pääni sisällä. Pelko siis rajoittaa ihmisen elämisenhalua ja elämää. Koin asian Raamatun sanojen mukaisesti, että pelko on orjuuden alla olemista. Joillekin toisten ihmisten pelko saattaa olla uskoontulon esteenä. Tällaisen pelon aiheuttaa varmasti sielunvihollinen, joka haluaa estää ihmisten uskoontulon. Toivon, että jokainen tajuaa tämän miettiessään omaa ratkaisuansa Jumalan edessä eikä anna muiden vaikuttaa päätökseensä.

Sairauden pelko on myös ahdistavaa. Kun sairastuu, pelkää menettävänsä otteen elämään. Hankalaa on myös odottaa tutkimustuloksia. Siinä vaiheessa varmaan jokainen peläten käy läpi kaikkein pahimman vaihtoehdon. Minä pelkään vielä oman sairauteni pahenemisvaiheita. Koska tautini on sellainen, että jokaisen tautia sairastavan sairaus on omanlaisensa, ennustettavuutta ei ole. Pelkään, että jonain aamuna herään taas havaintoon, että jokin osa ruumiintoiminnoistani on jäänyt pois matkastani. Joskus toiminnot palautuvat, joskus ei. Jos eivät palaudu, silloin on taas surutyön paikka, oman olemuksensa hyväksyminen vaillinaisempana kuin aikaisemmin.

Olen sitä ikäluokkaa, joka on kasvatettu pelkäämään Jumalaa. Monelle on kaiken pelottelun jälkeen vieras ajatus, että Jumala on rakastava Jumala. Minä kunnioitan Jumalaa, Hänen pyhyytensä on minulle jotain niin suurta, ettei minulla ole sanoja sitä ilmaista. Tämä pyhyys saa minussa aikaan sen, että haluan toimia Jumalan tahdon mukaisesti. Haluan arvostaa jokaista Jumalan luomaa ihmistä. Haluan kunnioittaa Jumalaa kaiken Luojana. Jumalan pelko on minusta vastuun ottamista elämästä Jumalan edessä. Kuolemankin pelko katoaa, kun hyväksyy Jumalan rakkauden. Hän antoi Poikansa kuolemaan, että meillä olisi elämä. Kuolemassa on kyllä mukana myös luopumisen ja luovuttamisen tuskaa, ja menetyksen kokeminen koskee joka kerta.

Raamatussa siis sanotaan, että Jumala on rakkaus. Sanotaan myös, että pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon! Raamatussa kerrotaan myös, että pelossa on rangaistusta ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. En tiedä, pystytäänkö me täällä maan päällä elämään ilman pelkoa. Minäkin, koska pelkään vielä, haluan Jumalan rakkauden kokemista aina uudelleen ja uudelleen, niin monta kertaa, että saan uskon ja luottamuksen, ettei minun tarvitse pelätä ja että pelkoni tosiaan väistyy. Kokemuksieni myötä minä olen saanut muutkin pelkoni jättää. Haluatko sinäkin päästä peloistasi? Anna Jumalan rakastaa pelkosi pois. -hilkka-