Toukokuun pohdinta 2015 - Iloa, valoa ja kiitollista mieltä

Iloa, valoa ja kiitollista mieltä

Tällä hetkellä olen iloisella mielellä. Kevät on tullut ja lämpöäkin on jonkin verran. Minulle kevät alkaa ihan varmasti sinä päivänä, kun aurinko kierroksellaan nousee niin korkealle että paistaa keittiömme ikkunasta sisään. Säteet osuvat kaapin oveen ja läikkä on aluksi hyvin pieni ja näkyykin vain hetken, koska aurinko on laskuvaiheessa. Tuosta päivästä valoisuus on jo lisääntynyt ja aurinkokin lämmittää paistaessaan. Pihan pensaissa on tällä hetkellä isoja silmuja, kohta vihertävät koivutkin. Pihassa on vieraillut näätä ja peurakin on nähty. Talvi ja pimeys on taas kerran väistynyt, valo valtaa ja luonto saa vihreän värin. Tätä katsellessani mielessäni on selkeänä koko viime vuosi monine vaikeuksineen. Olen oppinut ehkä jotain, mutta enemmänkin painolastia elämäni purteen olisin kenties voinut saada. Sen tiedän, että veneeni purjeet ovat olleet repaleisia ja harmaita kylmän sateen ja tuulen pieksennästä. Olen myös tajunnut, että masentuneisuus saa vallan, kun ei ole selkeää tervehtymisen päivää näkyvissä.

Tänä keväänä olen myös miettinyt, voinko myöhemmin yhtä rehellisesti kertoa pohdinnoissani, jos minun tarvitsee uudelleen kokea samanlainen hankala aika kuin mitä viime vuosi oli minulle. Voinko kertoa, että itkun aika on tullut taas koettavakseni. Vaikeata se saattaa olla, mutta jokainen tietää varmasti, että elämässä on erilaisia päiviä ja jaksoja. Minulle tulee tällaisena itkun aikana myös suunnaton inhimillisyys pintaan. Tiedän, että käyn kamppailua, sopiiko minun enää kertoa uskostani mitään. Uskooko kukaan, että olen ollut ihan oikealla tavalla uskossa? Luotan kuitenkin edelleen Jumalaan ja tällä hetkellä voin kertoa, että Hän on ollut joka hetki elämässäni mukana. Tunnen Jumalan antaman voiman ja saan luottaa, että elän vielä enemmänkin ilon päiviä. Kiitän Jumalaa joka aamu ja siunaan itseni Jeesuksen nimeen iltaisin. Toivon, että jatkossakin näin ymmärrän tehdä.

Epilepsiakohtaukseni tulevat aamuöisin ja kestävät aina niin pitkän aikaa, että minut on lähetettävä sairaalaan. Siellä herätessäni tajuan aikanaan, että kohtaus on tullut ja vienyt minut joksikin aikaa sairaalaan ja toisten autettavaksi. Ensimmäisillä kerroilla tuskastuin Jumalalle, syytinkin Häntä kuin pettäjää, koska Hän ei pitänyt minusta parempaa huolta eikä estänyt kohtauksen tuloa. Heti sen jälkeen tunsin häpeää, kun uskalsin tuollaista ajatella, minullehan Jumala on ollut aina suuri ja Pyhä. Ilmeisesti tuossa heräämisen tilassa on aina vain jotain sellaista, että olen niin rehellinen kuin ihminen voi vain olla. Näin ajattelen, koska olen kokenut tämän sairauden keskellä kuinka Jumala palauttaa asioita mieleni sopukoissa tärkeysjärjestykseen. Viimeisimmissä kohtauksissa olen saanut herätä  taivaallisessa Jumalan läsnäolossa. Tuon lämmön ja valon vaikutuksesta minulle on selvinnyt, ettei minulla todellakaan ole Jumalalle mitään sellaista tuotavana jolla voisin vakuuttaa uskoni suuruutta. Siinä heräämisen tilassa olen kokenut sellaisenkin tosiasian, että Jumala itse avartaa sydämeni syviä sopukoita laajemmaksi. Olen elänyt sen, että valo kirkastaa ja sydän puhdistuu eikä valossa ole mitään pelättävää.

Kiitollinen mieli minulla on siitä, että purjeeni ovat osittain puhdistuneet, repaleiset kohdat on jo  koottu yhteen. Tämä on kaikki Jumalan työtä. Työ vielä jatkuu ja saa jatkuakin, Jumalan aikataulua ihminen ei voi rukata. Turhia asioita ja selityksiä on jäänyt pois. Minulla on sittenkin ollut ehtoja Jumalalle, vaikka en ole niitä tajunnut. Näiden ehtojen myötä uskoni on ollut kuin kapea putki ylöspäin sydämessäni. Siihen putkeen olen ahtanut myös oman ja mielestäni oikean tietämyksen Jumalasta. Jumala on kuitenkin osoittanut minulle, että Hän on suurempi kuin ajatukseni ja Jumala ilmoittaa itse itsensä minullekin Raamatussa. Kiitän näistä kaikista kokemuksistani Jumalaa. Tavallinen arkeni on nyt arvokkaampaa kuin ennen. Kiitos kaikille ystävilleni, jotka rukoilitte puolestani vaikeina aikoinani. Kiitos, että itkitte kanssani kun minua itketti. Olen nyt liittynyt rukouspiiriin mukaan, kannetaan toistemme kuormia. Olkaamme herkkiä tajuamaan toisten tuskat niin ettemme ylhäältä kovin sanoin opastaisi miten pitää asioita kokea ja hoitaa. Luotetaan, että Jumala osaa sen työn tehdä hellyydellä. Kiitollisin mielin jatkan elämääni.

                                                                                                            -hilkka-

 

Hilkka Rosholmin toukokuun pohdinta 2014

 

Puista metsä – ihmisistä yhteisö

Tuuli humisee korkealla mäntyjen latvoissa ja alhaalla puiden juurella olen minä isäni ja veljieni kanssa. Tämä on muistikuvani ensimmäisestä marjastusretkestä oman metsän ulkopuolella. Halusin sen jälkeen joka vuosi poimimaan mustikoita ja puolukoita samaan kangasmaastoon, koska tuulen humina sai minut aina ihastumaan luonnon mahtavuudesta. Suosikkini metsässä tuon jälkeen on ollut mänty. Se on ylevän näköinen ja kohoaa useasti muita puita korkeammalle, aivan kuin haluaisi katsella kauemmas. Mänty on suoraryhtinen, runko kohoaa ilman oksia korkealle aivan kuin antaen lyhyemmille puille tilaa kasvaa. Korkealla oleva oksisto suojaa pienempiä puita ja maan pinnalla kasvavia varpuja. Muutkin puut kasvavat sulassa sovussa muodostaen metsän. Sekametsässä saattaa olla havupuiden lisäksi ainakin koivuja, tuomia ja pihlajia. Kaikki ovat paikassaan kauniita. Keväisin metsissä samoillessani olen yllättynyt usein vaaleista tuomen kukista. Syksyisin olen ollut yhtä yllättynyt punaisista pihlajamarjoista.

Kaikki puut ovat hyödyllisiä. Männyistä, kuusista ja koivuista saadaan hyvää raaka-ainetta metsäteollisuudelle. Ne ovat metsänomistajallekin tärkeitä myös yksityiskäyttöön, kun ne sopivat myös rakentamiseen. Polttopuita saadaan monesta puulajista. Meillä kotona oli tapana tuoda rappusten eteen kuusenhavuja, joihin sai pyyhkiä jalkansa sisään mennessä. Jouluksi haettiin kuusi, joka oli jo kesällä valittu. Isä kaatoi kesällä sopivan koivun, josta teimme saunavihdat koko talven ajalle. Meillä oli tapana myös tuoda juhannukseksi koivut portaiden viereen. Nekin puut, joita ihmiset eivät pidä tärkeinä, ovat sitä metsän eläimille. Linnut ja oravat tekevät pesänsä puiden oksille. Ne käyttävät myös puiden marjoja ja siemeniä ruoaksi. Metsänomistaja hoitaa huolella omaa metsäänsä ja pitää huolen puiden kaatamisesta ja uusien puiden istuttamisesta.

Olen useasti miettinyt, että kyllä meissä ihmisissä on selvästi jotain samaa kuin puissakin. Jokainen puu on ihan oman näköisensä, sen huomaa kun on samaa lajiketta vierellä vertailukohteina. Me ihmisetkin olemme oman näköisiämme, vaikka sisaruksilla on sama perimäkin. Identtiset kaksoset ovat ulkomuodoltaan samannäköisiä, mutta luonteessa on varmasti eroja. Eikö meistä ihmisistä sitten löydy suoraryhtisiä ja kauas katsovia yksilöitä kuten männyt? Nämä eivät jää tuijottamaan pieniä epäkohtia kasvualustassaan, vaan tähtäävät ylöspäin ja eteenpäin tulevaisuuteen. Meissä on myös kuusen tapaisia, nuoruudessa terhakkaita ja vanhemmiten vähän alaspäin katsovia kuten kuusen oksat. Kuitenkin on muistettava, että vanhankin kuusen latvus kohoaa suoraan ylöspäin. Toiset ovat koivun tapaisia, reheviä ajoittain ja lehtensä pudottavia kun olosuhteet niin etenevät. Jotkut kukoistavat aikansa ja tuottavat selvästi hyviä tekoja kuin pihlajat marjoineen. Toiset ovat pajun kaltaisia, sitkeitä elämän myrskyissäkin tiensä löytäneitä ja juurensa tukevasti maahan työntäneitä. On myös ihmisiä, jotka levittävät hyvää tuoksuaan kuolemansa jälkeenkin kuten katajat. Monet kauniit tarvekaluthan tehdään katajasta, koska puun syyt ovat todella kauniita ja tuoksu on erittäin hienostunut.

Me ihmiset muodostamme metsään verrattavia yhteisöjä. Synnymme perheeseen, joka liittyy johonkin sukuun. Tätä yhteisöä emme voi valita. Pieni vauva kasvaa ja pitää selvänä, että lähellä on huolehtija, joka järjestää ruoan ja täyttää muutkin tarpeet. Kasvuvaiheessa lapsi tarvitsee tällaisen läheisen yhteisön, jossa on turvallista oppia ja tutkia kaikenlaisia mielenkiintoisia uusia asioita. Nuoruudessa valitsemme oman yhteisön eli kaveripiirin, jonka kanssa ulotamme reviiriämme uusille alueille ja uusiin asioihin. Siinä vaiheessa viimeistään huomaamme kuuluvamme myös isompaan yhteisöön, joka asettaa myös rajoja. Yhteiskunnassa on lait, joita pitää noudattaa. Noudattamatta jättämisestä seuraa aina rangaistus, se on hyvä oppia jo nuorena.

Kasvamisen myötä nuorille tulee myös harrastuksia, jotka liittävät heidät tiettyyn yhteisöön. Työyhteisö tulee myös jossain vaiheessa tutuksi. Myös aikuisena voimme liittyä erilaisiin yhteisöihin omien harrastusten ja oman kiinnostuksen mukaan. Näissä vapaehtoisissa yhteisöissä on myös säännöt, joita pitää noudattaa. Ihmisellä on aina mahdollisuus valintaan, toivottavasti tämä mahdollisuus ei aiheuta ylimielistä suhtautumista heikoimpiin yhteisön jäseniin. Metsänomistaja ei kaada puita siitä syystä, että joku puu ei miellytä. Toivottavasti meidän yhteisöissämme vallitsee aina se laki, ettei ihmistä tuhota toisen ihmisen mieltymyksen mukaan. Silloin on oikeus elää silläkin ihmisellä, joka jonkun mielestä kovastikin muistuttaa pohjoisen puolelta oksatonta puuta.

-hilkka-