Heimo Enbuskan ja Taisto Laakson kiertue helmikussa 2012

Missio Iltalamppu-tilaisuus pidettiin ensimäistä kertaa Uudessakaupungissa. Kuvassa oikealla Taisto Laakso esittelee Uudenkaupungin hengellisen elämän vaikuttajat. Taiston vierellä luterilaisen seurakunnan kirkkoherra Esa Mierlahti, sekä Aatos Anttila Katukirkosta, Ossi Lehtovuori vapaaseurakunnasta ja Kurt Äijäläinen helluntaiseurakunnasta

 

 

TAIVAS EHJÄKSI RAKASTI ILTALAMPPU-KIERTUEELLA

Teksti: Taisto Laakso Kuvat: Mariia Laakso, Heimo Enbuska ja Taisto Laakso

Helmikuun ensimmäisellä viikolla 2012 teimme viiden päivän kiertueen laulaja-lauluntekijä Heimo Enbuskan ja hänen vaimonsa Marjaanan kanssa. Viikko sattui olemaan Länsi-Suomessa siihen mennessä talven  kylmin ja pakkasta riittikin koko viikolle. Pakkasviikko vaikutti jonkin verran tilaisuuksien väkimäärään ja eipä ihme, sillä pakkasherra kolkutteli nurkkia lähes -30 asteen lukemissa. Monille länsirannikon lauhoihin talviin tottuneille pakkaset aiheuttivat sen, että pysyttiin kodin lämmössä. 

Heimo ja Marjaana Enbuskan kanssa yhteistyö sujui loistavasti. Parilla oli selkeä työnjako. Heimo lauloi ja Marjaana oli miehensä taustatukena, sekä äänitteiden myyjänä. Jumala on siunannut Heimoa hyvällä ja miehekkäällä laulunäänellä, sekä kyvyllä tulkita, sekä myös sanoittaa ja säveltää lauluja. Heimo tulkitsemat laulut, sekä liikuttavat tositarinat koskettivat jokaisessa tilaisuudessa kuulijoita, niin miehiä kuin naisiakin. Jumala on armoittanut Heimoa erikoisella tavalla tuomaan asiansa esiin kansantajuisesti ja hyvin maanläheisesti. Monesti se on tehokkaampaa kuin pitkät paatokselliset saarnat. Kiertueesa saatu palaute on ollut rohkaisevaa. Eräällä paikkukunnalla pidetyn tilaisuuden jälkeen eräs kuulija soitti ja sanoi, että se oli minun iltani. Hänelle ilta oli ollut hyvin merkityksellinen, joka todennäköisesti muuttaa hänen elämäänsä hyvin radikaalilla tavalla.

Näin kiertue eteni:

Uudenkaupungin ev.lut.seurakuntatalo keskiviikkona 1.2.2012. Tilaisuuden järjestäjinä olivat Iltalamppu, yhdessä kaupungin luterilaisen, vapaaseurakunnan, helluntaiseurakunnan ja Katukirkon kanssa. Pakkasesta, sekä radiokuuluvuuden katvealueesta riippumatta yllätys oli melkoinen kun iso seurakuntasali täyttyi ääriään myöden. Kenenkään ei kuitenkaan tarvinnut jäädä seisomaan, koska lisätuoleille ja tilavaan kahvioon pääsivät viimeisenä tulijat istumaan. Iltalamppu vieraili kaupungissa ensimäistä kertaa ja paikalliset toivoivatkin, että Iltalamppu tulisi ukiin uudestaan. Rohkaisevaa oli todeta, että tilaisuudessa oli mukana monia paikkakuntalaisia, jotka ovat Iltalampun kuuntelijoita. Myös paikallislehden yleisöpalstalla oltiin tilaisuuteen tyytyväisiä. Ilahduttavaa oli myös todeta miten Uudenkaupungin Sanomat ennen  tilaisuutta noteerasi puolen sivun jutullaan Iltalampun tulon paikkakunnalle otsikolla: Missio Iltalamppu-tapahtuma nyt ensimmäistä kertaa Uudessakaupungissa. Uudestakaupungista jäi myös hyvä "maku" seurakuntien välisestä hyvästä yhteistyöstä. Kirkkoherra Esa Mierlahden hieno suhtautuminen Iltalamppu-tilaisuuden järjestämiseen ensimäistä kertaa paikkakunnalla ja heidän tiloissaan jäi myös positiivisella tavalla mieleen.

Kokemäen seurakuntakeskus torstaina 2.2.2012. Paikalle oli saapunut aiemmista Iltalampun järjestämistä tilaisuuksist hieman vähemmän väkeä. Kokemäkeläisten lisäksi paikalla oli useita harjavaltalaisia. Iltalampun kanssa yhteistyössä olivat paikkakunnan luteilainen seurakunta, sekä helluntaiseurakunta. Vaikka tilaisuuden alku oli kirkon puolelta hyvin poikkeava ja hämmennystä herättävä, niin siitä huolimatta loppuilta oli herkkä ja koskettava. Heimon laulut ja puheet saivat vastakaikua. Monet jäivät tilaisuuden jälkeen keskustelemaan ja pyytämään rukousta puolestaan. Siunaavaa oli ennen kotiin lähtöä viettää myös yhteinen rukoushetki toinen toisiamme siunaten. Ev.lut. seurakunta voi olla kiitollinen uskollisista vapaaehtoisista, jotka osallistuvat monelaisiin tehtäviin. Tämä tuli esille keittiöryhmästä, jotka Mirja ja Jaakko Rannan johdolla tarjosivat kaikille kahvit tilaisuuden jälkeen. Uskollisesti on myös "virkaansa" hoitanut rekkamies Kalle Vehkala, joka on jo useana vuonna ottanut ystävällisesti vieraita vastaan seurakuntatalon ovella. Haastan kaikkia rukouksen ihmisiä muistamaan Kokemäkeä ja paikkakunnan hengellistä työtä. He tarvitsevat juuri näinä aikoina meidän kaikkien rukoustuen.

Länsi-Porin kirkko, perjantaina 3.2.2012. Kirkkosali oli hajapaikkoja lukuun ottamatta täynnä, pääosin porilaisia ihmisiä. Joitain oli tullut mukaan myös lähipaikkakunnilta. Heimo otti tuttuun tapaansa yleisönsä Porissakin, jossa monet tulivat hengellisesti hoidetuiksi laulujen ja puheiden kautta. Länsi-Porin kirkko on kodikaan lämmin ja sitä korostaa vielä lämpimästi Iltalamppu-työhön suhtautuva kirkkoherra Mika Kyytinen. Koimme tilaisuuden alussa Merjan kanssa yllätyksen kun eteen asteli eräs seurakunnan aktiivi ja Iltalampun kuuntelija. Hän pyysi meitä tulemeen alttarin eteen, jossa hän lämpimin sanoin ojensi meille kaksi lämmintä itse leipomaansa leipää. Kertoi, että kun sinä Taisto jaat Iltalampussa sopivina paloina elämän leipää, niin tästä saatte nauttia ajallista leipää kotonanne. Tilaisuuden jälkeen seurakunta tarjosi kahvit ja sen aikana saimme viettää vaikuttavan alttarihetken, jossa monet halusivat esirukousta puolestaan. Oli rohkaisevaa lähteä kotimatkalle kun kirkkoherra Kyytinen lämpimästi kätteli ja sanoi, että toivottavasti Taisto yhteistyö jatkuu edelleen. Ja mikä ettei jatkuisi. 

Rauman seurakuntatalo, lauantaina 4.2.2012.  Pienehkö seurakuntasali oli kutakuinkin täynnä, vaikka kotona aamulla pakkaslukema olikin yli 28 asteen. Rauma on minulle tuttu paikka monestakin syystä. Paikallisessa helluntaiseurakunnassa olen aina marraskuun lopulla vieraillut Iltampun merkeissä lähes kymmenen vuoden ajan. Nyt olin luterilaisessa seurakunnassa ensimäistä kertaa ja yhteistyö sujuikin erittäin mallikaasti. Kirkkoherra Seppo Sattilainen oli tilaisuudessa mukana alusta loppuun. Hän myös puhui tilaisuuden alussa. Sanoinkin tilaisuudessa, että vaikka Sattilaisen kanssa olemmekin näissä merkeissä ensimäistä kertaa, niin kirkkoherra tuntuu olevan kansan mies, jota ei tarvise jännittää ja miettiä miten päin täällä tulee kulkea ja olla. Sattilainen oli valmis jatkamaan yhteistyötä Iltalampun kanssa myös tulevina vuosina. Heimon osuus oli erittäin koskettava. Koin, että Raumalla tilaisuuden teema, Taivas ehjäksi rakastaa, toimi erinomaisella tavalla. Sanoinkin lopussa, että olen kokenut, että tänä iltana Taivas on rakastanut teitä sinne tuoleihinne.  Monet liikutettuina jäivät vielä saliin toisten siirtyessä nauttimaan Rauman seurakunnan tarjoamia pöydän antimia. Toiset vielä kahvihetken jälkeen pyysvät Heimolta lisää lauluja.

Sastamalassa, Vammalan helluntaikirkko, sunnuntaina 5.2. 2012. Kiertueen päätöstilaisuudessa väkeä oli vaalisunnuntaista riippumatta ilahduttavan paljon. Sastamalan helluntaiseurakunta on aina suhtautunut Iltalamppu-työhön lämmöllä. Paikkakunnalla Iltalamppu-tapahtumia on pidetty vuosittain lähes kymmenen vuoden ajan. Tapahtumat ovat kiertäneet ev.lut.seurakunnassa, vapaaseurakunnassa, sekä helluntaiseurakunnassa. Vuoden 2010 syyskuussa Iltalamppu syttyi historiallisessa, tulipalon jälkeen uudellee rakennetussa, Tyvään Pyhän Olavin kirkossa. Kylmän ja tuulisen sään vuoksi kirkon sisälämpötila oli + 12 astetta, ulkolämpötilan ollessa + 11.  Yhteistyön Sastamalan seurakuntien pastoreihin olen kokenut hyvänä ja rakentavana. Oli ilo jälleen olla yhteistyössä seurakunan pastori Hannu Nuutisen kanssa, joka suuresti myös arvostaa Iltalamppu-työtä.

Tässä oli kiertue lyhykäisyydessään, joka jäi mieliini ikimuistoisena. Toivon ja rukoilen, että Jumala saisi siunata kylvön jota tuon viikon aikana saimme kylvää. Vaikka seurakunnille jäi ns. jälkihoito, niin kuitenkin on syytä muistää, että Jumala vastaa sanastaan ja antaa sille kasvun. Kiitän Heimo ja Marjaana Enbuskaa hyvästä yhteistyöstä. Oli ilo tehdä työtä "heimoveljen" kanssa. Mukavat muistot jäivät myös kodissamme vietetyistä hetkistä, jossa tuli todetuksi, että samassa miehessä asuu samanaikaisesti suuri herkkyys, sekä hersyvä huumori. Meille evankelistoillekin tekee joskus hyvää nauraa oiken sydämen kyllyydestä. Niitä hetkiä ei tässä työssä ole liikaa muiden evankeliumin työntekijöiden kanssa, koska kaikki ovat kiireisiä omilla työsektoreillaan. Koin Jumalalta tulleena vastauksena saada vieraiksemme arkirealismia elävän Enbuskan pariskunnan tapaiset henkilöt, joiden jalat ovat vahvasti isänmaan mullassa, savessa ja lumessa, mutta sydän taivaallisissa. Kiitos Marjaana ja Heimo kun kävitte meitä virkistämässä. Siunaus ja varjelus olkoon matkoillanne!

Kiitos myös kaikkien seurakuntein vastuunkantajille, jotka olitte yhteistyössä. Toivon mukaan yhteistyö jatkuu. Siunaus olkoon myös teidän työnne yllä!

 

 

Missio Iltalampun taivas ehjäksi rakastaa-kiertue pidettiin neljässä luterilaisessa seurakunnassa ja yhdessä helluntaiseurakunnassa. Kuvassa kodikkaan kaunis Länsi-Porin kirkko, jossa Heimo Enbuskan ja Taisto Laakson viimeiset valmistelut ennen väen saapumista kirkkoon
Alkuvalmistelut Länsi-Porin kirkossa puolitoista tuntia ennen tilaisuuden alkua. Vasemmalla Heimo, Taisto ja Merja
Länsi-Porin seurakunnan kirkkoherra Mika Kyytinen toivottaa lämpimästi kaikki tervetulleeksi
Taisto toivottaa myös Iltalampun puolesta väen tervetulleeksi Länsi-Porin kirkkoon, jossa Iltalamppu on toista kertaa
Mika Kyytisellä oli kohtikäyvä ja selkeästi evankelioiva puhe
Väkeä oli reippaasta pakkasesta huolimatta saapunut runsaasti paikalle
Mika Kyytinen on pidetty julistaja yli seurakuntarajojen
Heimo Enbuska aloitti omana osuutensa tulkitsemalla suurella lämmöllä ja koskettavasti Juha Tapion laulun Kaunis ihminen. Hän omisti laulun mukana olleelle pariskunnalle, joiden vihkikirkko Länsi-Pori oli muutama kymmenen vuotta sitten.
Heimon laulut ja puheet koskettivat myös tilaisuuden järjestäjiä, Mikaa ja Taistoa
Heimo päätti osuutensa lauluun Äidin rukous. Sanoma meni perille ja kosketti