Lokakuu 2007 - Yksi Jerikontien matkaajista

Hilkka Rosholm

Lokakuun pohdinta 2007

Yksi Jerikon tien matkaajista

Rosvojoukko yllätti minut tällä elämäni matkalla muutama vuosi sitten. Siihen asti olin ihan tavallisena uskovana vilpittömästikin kysellyt Jumalalta, kuka on minun lähimmäiseni? Ketä voin auttaa? Siihen asti olin kuvitellut, että muut olivat autettavia, minä en muilta apua tarvitse. Siihen asti hain ihmistä, jota todella voisin auttaa niin, että muutkin sen huomaisivat. Onneksi en siinä mielentilassa avun tarvitsijaa löytänyt, vaikka hänen vieressäänkin olen voinut istua. En olisi osannut auttaa. Ei minulla ollut silloin tietoa avun tarvitsijan hädästä. En olisi myöskään ymmärtänyt hänen tuntemuksiaan, en hänen kipujaan. En tiennyt, mitä on sairastuminen ja sen tuomat tuskat. Enkä ollut kokenut, mitä on tulla ryöstetyksi.

Tuo minut ryövännyt joukko ei ollut pyssyjen kanssa hurjasti esiintyviä ihmisiä. Tuo joukko ei vienyt minulta rahaa, ei maallista omaisuutta. Se ei haavoittanut minua ulkonaisesti, mutta se vei minulta elämäni tärkeimmän asian. Se joukko vei minulta elävän uskon Jumalaan. Minä vielä sallin sen, tajuamatta asiaa. Miten tällainen voi tapahtua? Maailmassa on kaksi valtaa. Jumala on rakastava Jumala, joka sallii ihmisen tehdä omia valintojaan. Sielunvihollinenkin myöntää tällaisen vapauden, mutta sen tarkoitus on toisenlainen. Koska ihmisillä on valinnan oikeus, se haluaa ohjata ihmisen valintoja. Ovelasti se saa valinnat tuntumaan oikeutetuilta. Sillä ei ole kiire tarkoitustaan toteuttaessaan. Eihän minunkaan ryöväämiseni hetkessä tapahtunut.

Kun sairastuin, alussa mielestäni hallitsin tilanteen. Olihan lähipiirissäni sairauksia, oma sairauteni oli yksi siinä joukossa. Luotin Jumalaan, että Hän auttaa, kun apua Häneltä haen. Sain uskon, että Jumala voi parantaa minut. Kun mitään ei tapahtunut, sielunvihollinen ilkkui minulle. Eihän se puhetta ollut, mutta tunsin sen. Sellainenkin ajatus tuli mieleeni, että onhan minulla oikeus katkeroitua, kun en pysty tekemään mitään normaalin terveen ihmisen tavoin. Siispä katkeroiduin. Ajan mittaan mieleni täyttyi muistakin ahdistavista ajatuksista. Muiden ihmisten haavoittavat sanat jäivät ajatuksiini päällimmäisiksi. Sitten tuli mieleeni, ettei Jumalakaan minusta välitä, kun mieleni on musta eikä valoa näy enää missään. Annoin periksi, en minäkään halua tuollaisesta Jumalasta välittää. Käänsin selkäni uskolle ja Jumalalle. Rosvojoukko riemuitsi! Tavoite oli saavutettu, usko oli riisuttu, eikä tarvinnut uhria edes henkihieveriin hakata.

Yhtä asiaa ei rosvojoukko riemuitessaan ajatellut. Jumala on suurempi näistä kahdesta vallasta. Vihollisen raskaiden, harmaiden pilvien seasta pilkisti valo. Se oli säde, joka voimistui. Mitään muuta en halunnutkaan kuin nähdä tuon puhdistavan valon. Tiesin, että selvitettävää oli minun sisimpääni tullut. Häveten asioita selvittelin, kerroin vääristä valinnoistani. Sattuikin se, kävi luonnon päälle myöntää erehdyksiäni. Siinä Jumalan rakkaudellisessa ilmapiirissä oli kuitenkin täysin turvallista tuoda kipeitäkin asioita sisimmästäni esiin. Oli riemullista olla laupeuden majatalossa Isän Jumalan hoidettavana. Minun haavoihini valeltiin öljyä, karrelle menneet reunat pehmenivät. Minun haavani sidottiin, käytettiin tikkejä, jotka sulivat eivätkä jälkiä jättäneet.

Nyt haluaisin huutaa maailmalle, sen rikkirevityille ihmisille: Tulkaa tähän rakkauden valtaistuimen eteen, tuokaa haavanne, kertokaa murheenne! Täällä teitä kuunnellaan! Täällä saatte vapauden! Vain Jumalan edessä selvitetyt asiat ovat unohdetut, pois heitetyt niin pitkälle ettei ihminen käsitä. Sitten haluaisin kertoa myös ihan hiljaisella äänellä sinulle, vieressäni istuvalle, siistin näköiselle ihmiselle: Tiedätkö, Jumala on taivaassa ja haluaa kutsua jokaista ihmistä yhteyteensä. Se kaipuu, jota tunnet, on Hänen hiljaista kutsuaan. Se ahdistus, jota tunnet, johtuu sisäisen elämäsi kolhuista. Haluatko kuulla minun tarinani? Yhtä tärkeässä osassa kuin minä on elämässäni nykyään Jeesus, joka on antanut minulle syntini anteeksi. Olen päässyt vapauteen ahdistuksistani.

En minä tiedä, missä olet tällä hetkellä, minun lähimmäiseni, mutta haluan kertoa, ettei Jumalalle ole liian vaikeita asioita. Jumalan vastaanotto ei ole ajasta kiinni. Jumalalle ei ole sinun olinpaikkasi mitenkään outo. Jos koet, että sinä itse olet se vaikea asia, Jumalalle ei sekään ole ongelma. Hän on sinut luonut ja tuntee sinut. Hän tietää, mistä arkuutesi johtuu. Hän tietää, mistä epäilevät tai synkät ajatuksesi johtuvat. Rakkaudellaan Jumala haluaa sulattaa jään sisimmästäsi. Valinta on sinun. Älä anna kenenkään toisen ihmisen vaikuttaa valintaasi. Mieti, mistä ne ylimääräiset negatiiviset ja ilkkuvat ajatukset mielessäsi ovat peräisin. Älä anna niidenkään vaikuttaa valintaasi. Voit tulla niiden kanssa, Jumalahan tietää nekin tarkkaan. Vain Jumalan yhteydessä ihminen voi elää vapaana. Hänen yhteyteensä pääsee uskomalla Jeesukseen, joka kuolemallaan toi ihmislapsille syntien sovituksen.

Tämä elämäni voimakas kokemus vastaa yhtä kertomusta Raamatussa. Evankeliumissa Luukkaan mukaan kertomuksen kertoi Jeesus, joka halusi nostaa samalla ihmisten tietoisuuteen samarialaisen, jolla oli armahtava sydän. Juutalaiset eivät arvostaneet samarialaisia. Juutalaiset eivät edes seurustelleet heidän kanssaan. Heidän mielessään koko tämä yhtälö oli mahdoton, samarialainenhan lopuksi osoittautui nöyremmäksi kuin heidän uskonveljensä. Meille tämän päivän ihmisille se puhuu myös omaa kieltään. Jokainen, jonka sydän on pesty puhtaaksi Jeesuksen sovintoverellä, on Jumalalle otollinen. Hän on myös valtuutettu teoillaankin kertomaan täällä maan päällä Jumalasta. Minun kohdallani haavojen puhdistaminen ja sitominen alkoi Pomarkussa Iltalamppu-tilaisuudessa. Ihan sen tähden olen nyt kertomassa tätä elämänvaihettani. Ihan sen tähden myös kiitän Jumalaa, siunaan Iltalamppua ja rukoilen viisautta ja voimia jatkossakin Taistolle ja Merjalle. Kiitos Taisto, kun annoit minun hengelleni ensiavun ja veit minut Jumalan majataloon hoidettavaksi. -hilkka-