Syyskuu 2009 Tietoa ylempänä

Hilkka RosholmSyyskuun pohdinta 2009

Tietoa ylempänä

Painovoima on vieläkin pulmallinen tutkijoille, mutta niinhän se on minullekin. Syy on kuitenkin erilainen tavallisessa arjessa kuin tutkimustyössä. Olen monta kertaa harmista huokaissut, kun esineet putoavat käsistäni lattialle. Koska sormieni tuntopisteet ovat vaimentuneet ja osa lakannut toimimasta, tämä tavaroiden nosto lattialta on päivittäistä. Oikeastaan on silti hyvä, että maan vetovoima on entisenlainen edelleen. Tavarani pysyvät kyllä pöydällä, eivät ne siitä putoa itsekseen alemmalle tasolle. Maan vetovoiman vaikutus osataan laskea, itse voimasta ja sen synnystä tutkijoilla ei ole tietoa. Tutkijoita askarruttaakin, mikä on se voima, joka näin pitää ihmiset maan pinnalla ja tavarat pöydällä sekä vielä pitää planeetat toisiinsa liittyneinä. Onko se jotain, jota voisi vaikka paloitella ja päästä sitten ymmärtämään siitä enemmän? Tutkijoille ei ole helppoa myöntää, että tässä maailmankaikkeudessa on yleensäkin jotakin, mihin ihmisen älykkyys ei tunnu riittävän.Yksi ihmisen perustarpeista on onnistua tekemisissään. Työssä tarvittavat työkalut ovat syntyneet oivalluksista. Kun jokin asia sujuu hyvin jo kehitetyillä työkaluilla, ihminen miettii kohta parannuksia. Looginen päättelykyky liittyy ymmärtämiseen olennaisesti. Ihminen pystyy siis etenemään miettimisessään ja löytää uusia ulottuvuuksia tutkimuskohteeseensa. Näin ovat syntyneet suuret tuotantolinjat teollisuuteen. Tämä valtava kehitys käy ilmi verrattaessa nykyaikaa vanhan ajan elämiseen. Kun ihmisistä on kysymys, ei kehitys ole aina suurta riemuvoittoa. Niin käy näköjään vääjäämättömästi, että mukaan tulee myös niitä, jotka haluavat haitata toisia ja toisten osaamista. Näin on käynyt esimerkiksi tietojenkäsittelyalalla. Virusten tekijät ja niitä torjuvat ovat olleet ajallisesti kilpajuoksussa jo jonkin aikaa. Pätemisen tarveko ajaa tällaiset haittaa aiheuttavat ihmiset aina osoittamaan muka paremmuutensa?Lääketiede on mennyt huikeasti eteenpäin. On hieno asia, että nykyään pystytään parantamaan joko lääkkeillä tai leikkauksilla tai muilla hoidoilla monta sellaista ihmistä, joita aikaisemmin ei pystytty auttamaan. Mutta näitäkin lääketieteen tutkimustuloksia halutaan käyttää väärin. Näin on käynyt urheilussa ja muissa kisoissa. Ihmiset haluaisivat olla parempia kuin mihin omat resurssit riittävät. Suorituskykyä parantavia aineita halutaan käyttää ja toivotaan, ettei niiden käyttö tulisi ilmi sovituissa testeissä. Testejä pitää taas parantaa, että kaikki mahdollinen vilppi tulisi ilmi. Nykyään kuulemma jo havitellaan suorituskyvyn parantamiseksi geenimuutoksia ihmiseen. Silloin vaikutetaan ihmisen perimään eikä riskeistä tiedetä. Kyllä ihmisen ihannointi on nykyään huipussaan.Näitä kaikkia miettiessäni on tullut mieleeni, missä kohdin ihmisen pitäisi tyytyä jo olemassa olevaan. Vai onko nykyinenkin elämänmeno jo riskialtista? Edistys ei ole todellista, jos hyväksi kerrottu muutos tuo muutaman vuosikymmenen kuluttua suurta murhetta. Pystyisikö ihminen kehittämään sellaisia testejä, joilla voitaisiin kehityksen todellisuutta mittaamaan? Tulosten mukaan voitaisiin sitten estää sellaiset suunnitelmat, jotka tuottavat enemmän tuhoa kuin hyötyä. Vaikeata se kuitenkin varmasti on, koska kuvaan astuu silloin myös politiikka. Ihminen osaa taktikoida ja tietoakin voi pantata, jos siitä on jollekin tärkeäksi koetulle taholle etua.Uskon, että Jumala on sanallaan luonut tämän näkyvän maailman. Uskon myös, että Hän on luonut kaiken, mikä tähän näkyvään maailmaan liittyy. Alkukielellä kirjoitetusta Raamatusta löytyy sanamuoto: ”Jumala on luonut maailmat.” On siis olemassa tämän näkyvän maailman lisäksi ihmissilmälle näkymätön maailma. Ihminen on rajallinen kaikilta osiltaan, jopa ymmärrykseltään. Raamatussa Paavali rukoilee, että uskovat voisivat tulla tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä. Sehän tarkoittaa, että jossain on jo olemassa jotain sellaista, mitä kohti ihminen rauhattomana ja melkein epätoivoisesti pyrkii! Jeesuksen rakkaus ihmistä kohtaan on siis kaikki, millä on merkitystä. Tämän rakkauden kokemiseen meitä ihmisiä kutsutaan. Jeesuksen rakkauden kokemisen myötä ihminen saa rauhan ja asettuu oikealle paikalleen elämässään sekä myös ympäröivässä maailmassa. Jeesukselle Jumala antoi myös vallan hallita kaikkea, niin näkymätöntä kuin näkyvääkin.Jumala ja Jeesus ovat yhtä. Paavali kertoo Jeesuksen olevan Jumalan kuva. Samassa yhteydessä hän myös kertoo, että Jeesus ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Se ylläpito kattaa siis painovoiman, kuiden kiertoradat ja tähtien erilaisuudet. Se ylläpitää myös sitä perustetta, minkä vuoksi olemme kelvollisia käymään Jumalan eteen uskomalla Jeesukseen. Me kaikki ihmiset täällä maan päällä keskitymme vain omiin saavutuksiimme. Haluaisimme kaiken toimivan ennakoidusti. Tutkijat voivat yrittää tutkia ja ymmärtää kaikkea olemassa olevaa, mutta jotakin jää aivan varmasti salaisuudeksi. Vaikka ihminen täällä maan päällä yrittääkin tulla tietämisessään ja asioiden hallitsemisessaan Jumalan kaltaiseksi, Jumala ei kunniaansa jaa. Onneksi näin on.-hilkka-

Hilkka Rosholmin kuukausittain vaihtuvat pohdinnat Iltalampun kotisivuilla: www.iltalamppu.fi Aikaisempien kuukausien pohdinnat luettavissa samoilla sivuilla.

Iltalamppu-ohjelmat sunnuntaisin klo 17 - 20. Ohjelmat tuottaa ja toimittaa Taisto Laakso.

Iskelmä Satakunta, Pori 100,4, Rauma 105,1, Huittinen 93,0 MHz

Missio Iltalamppu ry, PL 45, 29201 Harjavalta puh. 833 7348.

Sähköposti: taisto.laakso( at) dnainternet.net

Hilkka RosholmSyyskuun pohdinta