Iltalampun historiaa

Paikallisradio Harjavaltaan

Joulukuussa 1990 Harjavaltaan perustettiin Radio Satakieli-paikallisradio. Olin silloin liike-elämän palveluksessa ja kun näin lehdestä ilmoituksen myyntineuvottelijan paikasta, niin kiinnostuin hakemaan tehtävää. Mietittyäni asiaa kuitenkin tarkemmin niin päätin olla hakematta kyseistä tehtävä ja syy oli näin jälkeenpäin ajateltuna suorastaan huvittava. Vaikka olin ulospäin suuntautunut ja tulin kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen, niin jännitin ja suorastaan pelkäsin tilanteita, jossa minun pitäisi jotain puhua yleisön edessä. Sama koski myös jos joutui olemaan yleisön keskipisteenä muiden tarkkailtavana. Ajattelin, että jos uusi myyntineuvottelija joutuisi vaikka itsensä esittelemään radiossa, niin sitä en missään tapauksessa haluaisi tehdä. Tämä asia sai minut perumaan suunnitelmani. No, jälkeenpäin tulin huomaamaan, että pelkoni oli aivan turha, koska myyntihenkilöstön ei radiossa tarvinnut olla äänessä, jos ei sitä itse halunnut.

Mieluinen tehtävä

Istuin seurakunnan vuosikokouksessa vuonna 1990, jossa käsiteltiin virallisia asioita ja paneuduttiin seurakunnan tulevaan toimintaan. Pyysin puheenvuoron, jossa ehdotin radio-ohjelmien aloittamista uudessa paikallisradiossa. Sain tehtäväkseni tiedustella radiolta asiaa, sekä koota valmisteleva työryhmä. Otin tehtävän mielelläni vastaan, koska olin vuosien varrellä nähnyt suuren ongelman seurakuntien evankelioimistyössä. Ulospäin suuntautunut työ oli käpristynyt monin paikoin sisäänlämpiäväksi toiminnaksi, jossa vuodesta toiseen "evankelioitiin" omia seurakuntalaisia. Kysyntä ja tarjonta eivät kohdanneet. Se oli ongelma joka monissa seurakunnissa jatkuu vielä tänäkin päivänä. Näistä asioista tietoisena koin tehtäväni hengellisen radio-ohjelman saamiseksi paikallisradioon, sellaisena haasteena johon oli ehdottamasti tartuttava. Ehdoton vaatimukseni kuitenkin oli, etten itse tulisi olemaan äänessä, vaan sen tekisi muut työryhmän jäsenet. Koolle kutsuttuun työryhmään kuului noin seitsemän henkilöä, joka syttyi asiasta, mutta mitä pidemmälle suunnittelutyö eteni, sitä pienemmäksi ryhmä kävi. Vastuun ottaminen toiminnasta tuotta suurta vaiketta työryhmän keskuudessa. Alkuvaikeuksien jälkeen kolmen hengen tiiminä aloitimme ohjelmien valmistelun. Koska suurin osa työryhmän jäsenistä liukeni pois ennen ensimäistäkään ohjelmaa, niin vaatimukseni "äänettömänä" olemisesta joutui kovaan koetukseen. Kipuilin asian kanssa, kunnes otin nauhurin ja äänitin itselleni "koespiikkauksen". Kuuntelutin sitä yhdelle tiimimme jäsenelle, joka rohkaisi minua aloittamaan ohjelmien toimittamisen.

Ensimmäinen ohjelma

Koitti jännittävä päivä, jolloin kolmihenkisenä tiiminä teimme ensimmäisen Hyvän Sanoman Kanava ohjelmamme. Äänitimme haastattelun C-kasetille, josta siirsimme sen toiselle kasetille editoitavaksi, johon myös lisäsimme musiikin. Nykytekniikan mukaan toimintatapamme oli alkeellinen ja paljon aikaa vievä. Joskus aamu neljään koostimme ohjelmia, mutta se ei haitannut, eikä väsyttänyt, koska into oli valtava. Sitten koitti juhannusviikon tiistai, vuonna 1990, jolloin ohjelma ajettiin ulos Radio Satakielestä. Korva herkkänä kuuntelin radion vieressä ensimmäistä ohjelmaamme. Kuuntelijat ottivat hengelliset ohjelmat hyvin vastaan ja varsinkin hengellinen musiikki kosketti monia kuuntelijoita siinä määrin, että kirjeitä ja kortteja radiolle alkoi tulla runsaasti. Siinä toivottiin lisää musiikkia, yksi suosikeista oli muun muassa Heimo Enbuskan äidin rukous, sitä pyydettiin jatkuvasti lisää. Niinpä jossakin vaiheessa ohjelmapäällikkö tiedusteli, että olisinko halukas aloittamaan Hyvän Sanoman Kanava-ohjelman lisäksi myös Hengellisen musiikin toivekonsertti-ohjelmien toimittamisen, joka olisi radion oma ohjelma. Olin silloin jo niin "radioaktiivinen", että lupauduin välittömästi tehtävään.

Väki väheni, mutta työ laajeni

Hyvän Sanoman Kanava-ohjelmien tekeminen vaati sitkeyttä ja määrätietoista asennetta, sekä paljon aikaa. Tämä saattoi vaikuttaa myös siihen, että jonkun ajan kuluttua huomasin jääneeni yksin ohjelmaa tekemään. Minä, joka alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin halunnut olla vain taustalla, enkä äänessä, olinkin nyt yksin toimittamassa ohjelmia. Se oli kysymys jota en lakannut ihmettelemästä. Se oli mielestäni Jumalan suuri ihme, koska työtä käynnistäessä koin, että minusta ei ole milloinkaan radio-ohjelman toimittajaksi. Joskus koostin ohjelmia läpi yön, koska ohjelma piti oll valmiin aseuraavan päivänä. Ehdotin seurakunnassa, että pyydettäisiin ohjelmatiimiin mukaan Euran, Kokemäen ja Nakkilan helluntaiseurakunnat, joiden ohjelma ajettaisiin vuorollaan radiosta ulos. Yhteistyö syntyi ja lainasin uusille yhteistyökumppaneille haastatteluun, sekä editointiin tarvittavat laitteet. Toiset kävivät myös kotistudiossamme koostamassa ohjelmansa. Oliko ohjelmien teko liian suuri ja aikaa vievä haaste, vai mikä lie syynä, kun hetken päästä taas osa jäi pois yhteistyöstä? Joskus uusi tulokas koosti vain yhden jutun, jonka jälkeen häntä ei enää näkynyt. Vaikka väki ympärillä vaihtui, niin silti aina joku saatiin yhteistyöseurakunnista vastuuta kantamaan, että ohjelmia saataisiin lähetettyä suunnitelman mukaisesti. Jossakin vaiheessa minulle myös tarjottiin mahdollisuutta aloittaa hengellisten ohjelmien tekemisen myös Virossa, Tallinnassa toimivalle paikallisradiolle. Otin haasteen vastaan ja aloitin nauhoitettujen ohjelmien tekemisen myös sinne. Yhteistyö kesti vain vähän aikaa radiotoiminnan loppumisen vuoksi.

Iltalamppu syttyi

Elettiin Suomen talouslaman sysimustia vuosia. Radiotyön lisäksi, aivan kuin toisella kädellä, yrititin sinnitellä leipätyössäni oman mainos- ja liikelahjoja markkinoivan yritykseni parissa. Monet tuntemani yritykset olivat tehneet konkurssin. Talot ja tavarat olivat menneet alta ja vuosien ja vuosikymmenten työ oli valunut hukkaan. Myös perheitä oli hajonnut ja apua tilanteeseen haettiin myös Alkosta, jolloin tilanne vain huononi. Ahdinko ja hätä olivat käsin kosketeltavissa. Näitä murheellisia ihmisiä seuratessani tunsin voimakkaan sisäisen kehotuksen auttaa heitä tuomalla heidän tietoisuuteensa evankeliumin sanoman muuttavan voiman. Voiman joka ei tuo heille heidän omaisuuttaan takaisin, mutta antaa sisäisen rauhan.

Tunne sisälläni voimistui voimistumistaan ja mietin miten voisin heitä auttaa, kunnes tajusin, että radio on se väline jota piti käyttää aivan uudella tavalla ja uudentyyppisellä kontaktiohjelmalla. Ohjelman tulisi olla yhteiskristillinen, ilman jonkun yksittäisen seurakunnan tai herätysliikkeen leimaa. Ohjelmissa ei saisi kiistellä opillisista asioista, vaan pitäisi keskittyä tärkeimpiin, ihmisen sielun pelastusta tähtääviin kysymyksiin, tavallisia arkipäivän ohjelma-aihetakaan unohtamatta. Ohjelmat tulisi toimittaa suorina lähetyksinä ja ihmisläheisesti. Toimittajat eivät saisi olla luonnottomia, kaikkitietäviä, kuuntelijoiden yläpuolella olevia "tietoautomaatteja" vaan heidän pitäisi olla aivan tavallisina ihmisinä kuuntelijoiden iloissa ja suruissa. "Työmääräykseen" kuului myös ottaa kuuntelijoiden soittoja suoraan lähetykseen, jolloin vuorovaikutus heihin syntyisi parhaiten. Tulevassa ohjemassa tulisi lisäkseni olla toinen juontaja. Näiden ajatusten kanssa menin Radio Satakielen ohjelmapäällikön juttusille. Hän piti ehdotusta hyvänä ja oli heti ottamassa ohjelman radion omaksi ohjelmaksi. Hän antoi ohjelmalle nimeksi Iltalampun loisteessa, josta myöhemmin tuli Iltalamppu. Hän pyysi minua aloittamaan ohjelmavalmistelut ja työparin etsimisen itselleni. Esitin asian silloin Harjavallassa asuvalle Aulis Voutilaiselle, joka harkinnan jälkeen suostui työparikseni. Tämä sisäisen näyn valtaamana Iltalamppu syttyi Radio Satakielessä Harjavallassa vuonna 1993.

Koivusalo ja Hallikainen

Ohjelma otettiin erittäin hyvin vastaan ja siitä tuli hyvin suosittu "kaiken kansan" parissa. Vaikka seurakuntaväki eri kirkkokunnissa otti ohjelman omakseen, niin totuuden nimissä pitää sanoa, että vastustusta Iltalamppua kohtaan ei ole juurikaan tullut muulta suunnalta kuin sieltä. Järkyttävintä oli opetetella siihen, että sieltä mistä olisi odottanut kannustusta, niin sieltä laitettiinkin kapuloita rattaisiin. -Kateus vie kalatkin vedestä, äitini tapasi joskus sanoa... Suuri ilonaiheemme oli kun huomasimme, että henkilöt, joiden elämässä hengelliset asiat eivät olleet pinnalla, kuuntelivat runsaslukuisesti Iltalamppua. Aulis Voutilaisen kanssa olimme monissa asioissa samalla aaltopituudella, jonka vuoksi ohjelman tekeminen sujui leppoisasti ja hyvin kansanomaisesti. Siihen aikaan pyöri TV:ssä Tuttu juttu-ohjelma, jonka vuoksi palautteissakin mainittiin, että Iltalampun toimittajat vetävät ohjelmaansa yhtä leppoisasti ja kansanomaisesti kuin Koivusalo ja Hallikainen Tuttu juttua.

Maalaispoika oli ihmeissään

Ohjelma otettiin niin hyvin vastaan, että välillä kuljin hämmästyksen vallassa. Ihmettelin sitä, että Iltalamppuun suhtauduttiin niin positiivisesti ja kuinka hengellisistä asioista voitiin puhua niin avoimesti myös niiden kanssa jotka eivät henkilökohtaisesti uskoaan tunnustaneet. Vaikka olin toimittanut hengellisiä ohjelmia kolme vuotta, niin en ollut koskaan saanut niistä tällaista palautetta. Iltalamppu muutti kaiken toisenlaiseksi. Hämmästyin kun "kylällä" liikkuessani ihmiset tulivat juttelemaan. Muistan kun erään kerran ajoin pankin parkkipaikalle ja nousin autosta, niin heti joku kuuntelija tuli juttelemaan. Hänen lähtiessä tuli toinen ja katsoessani ympärilleni huomasin, että siellä odotettiin "vuoroa". Maalaispoika ei ollut tottunut, että hengellisellä ohjelmalla oli tälläinen vaikutus ihmisiin. Sama toistui joskus asioidessani maakunnan liikkeissä. Ventovieras ihminen saattoi ottaa esille Iltalamppu-ohjelman. Näin tekivät joskus kaupan kassoissakin työskentelevät tuntemattomat henkilöt. Todennäköisesti olivat nähneet nimeni pankkikortista tai tunnistaneet ääneni. Alkuaikoina olin kerran eräässä porilaisessa liikkeessä kun myyjän kanssa keskustelimme hyllyjen välissä, kuulomatkan etäisyydestä kassasta. Kun lähdin maksamaan ostoksiani, niin jo ennen kassalle pääsyä kassahenkilö suurella äänellä sanoi, että sieltä tulee Laakson Taisto. Kysyin, että olemmeko tavanneet jossakin, niin hän kertoi olevansa Iltalampun aktiivikuuntelija. Mitä enempi vuosia kului, sitä vakuuttuneemmaksi tulin, että Iltalamppua kuuntelevat kaikkiin kansan kerroksiin kuuluvat ihmiset. Menin kerran kahville erään huoltoaseman kahvilaan ja istuin pöytään kahden miehen seuraan. Tunsin toisen miehen ennestään, mutta toinen oli tuntematon. Molemmat olivat rahtareita, eli rekkamiehiä. Hetken keskusteltuamme aivan muista asioista kuin Iltalampusta, saati sitten hengellisistä asioista, tuntematon mies sanoi hyvin määrätietoisesti, että kuules Taisto. En ole himouskovainen, mutta aina kuin vain on mahdollista, kuuntelen ohjelmaasi. Siihen toinen mies jatkoi, että kyllä minunkin pitää tunnustaa, että minäkin kuuntelen. Molemmat miehet olivat karskeja tavallisia rekkamiehiä, jotka eivät puheistaan päätellen lukeudu niihin, jotka takamuksiaan kuluttaa kirkkojen ja rukoushuoneiden penkeissä, mutta korva tarkkana kuuntelivat radiosta hengellistä ohjelmaa. Tämä oli täysin uutta ja ihmeellistä, että hengellisellä radio-ohjelmalla oli tuon kaltainen vaikutus kuuntelijoihin, koska olin tottunut seurakuntatyössä siihen, että ulkopuolella seurakunnan olevien tavottaminen ei ollut todellakaan helppoa, joskus jopa täysin mahdotonta. Jo yksi Iltalamppu-ohjelma tavoitti enempi seurakuntaan kuulumattomia, kuin seurakunnan järjestämät, monen vuodet tilaisuudet yhteensä. Se rohkaisi tavattomasti ja loi uskoa siihen, että vaikka kaikki eivät pitäisikään radiotyötä hengellisenä työnä, niin näky oli Jumalasta ja ohjelmilla oli tarvetta, sekä suoranainen tilaus. Tämän kaiken keskellä tunsin syvää kiitollisuutta Jumalalle, että hän oli avannut ovet hedelmälliseen työhön. Iltalampun valo ja lämpö olivat saavuttaneet kohteensa.

Koettelemuksia

Työ oli hyvässä vireessä, kunnes työparini jäi pois ohjelmien toimittamisesta. Poikani lupautui tulemaan studion tekniikkaa hoitamaan. Isä hoiti puhumisen ja poika tekniikan, kunnes poika löysi Kymenlaaksosta elämänsä naisen ja muutti pois kotoa ja perusti perheen. Yksi luonteeni heikkouksista (tai vahvuuksista) on, että jos sydämeni syttyy jollekin asialle, niin otan sen tosissani ja "vihkiydyn sille täydellisesti" tehden sitä "sata lasissa", kaikki tai ei mitään-periaatteella. Näin kävi myös radiotyön kanssa. Olin laittanut siihen kaikki likoon, aikani, omat ja perheeni varat, koko elämäni. Siitä huolimatta osallistuin vielä seurakunnan vanhimmisto,- sekä hallitustyöskentelyyn. Kaikki työni vaativat henkistä ponnistelua ja kaiken lisäksi en enää kerinnyt tehdä sitä työtä, mistä saisin leipäni perheelleni. Eräänä kauniina toukokuisena aamuna yhdeksänkymmenluvun puolivälin paikkeilla, en päässyt ylös sängystä. Minut toimitettiin ambulanssilla Satakunnan keskussairaalaan, missä tutkimusten jälkeen todettiin, ettei mitään ei ole pielessä, mutta mies ei vaan pääse nousemaan sängystä kävelemään. Illansuussa ennen osastolle lähettämistä lääkäri vielä tarkasti ja siinä vasta pääsin nousemaan ylös sängystä. Lääkäri päästi kotiin lepäämään ja kotiin päästyäni alkoi elämässäni synkkä pimeä tunneli. Kiire oli kerralla katkaistu ja koin, että radio- ja muu hengellinen työ on kohdaltani loppu ja minusta ei ole enää mihinkään. En uskaltanut ajaa edes pieniä matkoja autolla. Opettelin olemaan "hanttimiehen" puolella. Olin fyysisesti ja henkisesti täysin loppuun palanut mies. Muistan kun jossakin vaiheessa tunsin oloni jo paremmaksi ja lupasin lähteä perheeni kanssa Nokialle, johon oli matkaa 100 kilometriä. Lähdin ajamaan, kunnes Vammalassa 60 kilometrin päässä ajoin tien viereen ja pyysin vaimoani ajamaan. Tunsin itseni täysin virattomaksi, miehinen mies, eikä pysty ajamaan 100 kilometriä. Se oli syvä isku miehen itsetunnolle. Kesä oli henkisesti niin raskas ja pimeä, että luulin jo Jumalan hyljänneen minut.

Jumala ilmoittaa itsensä

Näiden ajatusten saattelemana jaksoin mennä Harjavallan kirkkoon nauhoittamaan Seppo Juntusen puhetta. En luottanut kuntooni, vaan jäin ihmisiltä piiloon sakastin puolelle vetäen mikrofonin pitkällä johdolla saarnastuoliin. En ollut koskaan ennen nähnyt Juntusta, enkä keskustellut hänen kanssaan ja niinpä tilaisuuden loputtua ja ihmisten lähdettyä, menin häneltä tiedustelemaan jaksaisiko hän vielä rukoilla puolestani. Istuimme alas ja hän laski kätensä olalleni ja olimme hetken aivan hiljaa. Sitten hän alkoi kertomaan väsymyksestäni, niin kuin olisi sen tarkkaan tiennyt. Hän antoi myös muutamia tärkeitä ohjeita siihen elämäntilanteeseeni. Silloin ymmärsin, että Jumala ei ollutkaan minua hyljännyt vaan oli kantanut minua niinä pimeimpinä päivinä, jolloin hiekkaan jäi vain yhdet jalanjäljet, koska itse en jaksanut kävellä.

Iltalamppu sammui

Kesä meni toipumisessa ja vaikka en lääkäriltä hakenutkaan apua, niin siitä huolimatta kuntoni pikkuhiljaa koheni. Loppuun palamisesta aiheutuneiden oireiden vielä jatkuessa aloitin kesätauon jälkeen uuden ohjelmakauden. Jossakin vaiheessa kuitenkin tuli pää vetävän käteen, eli rahat loppuivat ja oli lähdettävä tienaamaan välillä leipärahaa, koska tein radiotyötä miltei täydellisesti perheemme varoilla. Jouduin tekemään elämäni raskaimman päätöksen soittamalla päätoimittajalle ja kertoa hänelle, että minulla ei ole enää taloudellisia resursseja tehdä ohjelmia. Sammutin Iltalampun omasta tahdostani ja se tuntui tosi kipeältä. Oli kuin iso pala olisi minusta lohkaistu pois kun ryhdyin kiivaasti tekemään töitä myymällä tuotteitani yrityksille omassa yrityksessäni.

Epäilijä

Muistan kun eräänä kauniina kesäisenä iltana nojailin pyöräkatoksemme kaiteeseen ja ajatuksiini hiipi epäilys, että oliko Iltalamppu sittenkään Jumalasta kun sen jouduin lopettamaan? Oliko se vaan omaa touhuiluani? Sitä pitkään miettiessäni menin sisälle, enkä vastannut edes matkapuhelimeeni, joka vaativasti soi pöydälläni. Seuraavana päivänä vastasin puhelimeen, jossa edellisen illan kokemuksesta täysin tietämätön, eri paikkakunnallakin asuva mieshenkilö kertoi yrittävänsä soittaa minulle illalla. (juuri silloin kun epäilin Jumalan osuutta työssäni) Mutta kun en ollut vastannut, niin hän ei voinut asiaansa tuoda julki. Hän kertoi, että oli ollut illalla rukouksissa ja Jumala oli ilmestynyt hänelle voimakkaasti kehottaen häntä soittamaan Laakson Taistolle ja sanomaan hänelle, että se on ollut Jumalasta. Hän toisti asian useaan kertaan, että minä varmasti ymmärtäisin mitä hän on saanut tehtäväksi ilmoittaa. Hän ilahtui kun kerroin hänelle, että hän oli juuri oikeaan aikaan asialla. Tämän jälkeen en ole milloinkaan enää tohtinut epäillä Jumalan osuutta Iltalamppu-radiotyössä.

Iltalamppu syttyy uudelleen

Noin kaksi vuotta lopettamisesta, Jumala alkoi voimakkaasti kutsua takaisin työhönsä. Usean eri julistajan puheissa koin selvän Jumalan puhuttelun. Sama toistui usean puhujan kautta, jotka vierailivat paikkakunnallamme. Viesti oli minulle niin kohtikäyvä ja hämmästyin suuresti sen selkeydestä. Muistan kun kerran sunnuntain päivätilaisuudessa ei ollut ketään vierailijaa, vaan omat puhujat hoitivat puhujavastuut. Ajattelin, että kerrankin saan olla rauhassa kun ketään ei ole muistuttamassa minua hengelliseen työhön palaamisesta. Eikös vaan kun ensimmäinen puhuja, nuori seurakunnan vastuunkantaja, jonka ennen en ollut kuullut kyseisestä aiheesta puhuvan, otti taas aiheen esille. Silloin tajusin, että turha on yrittää vältellä Jumalan puhetta, vaan totella mitä hän palvelijoittensa kautta sanoo. Edellä mainittujen kokemusten jälkeen menin käymään radiolla ja kerroin hyvin varovaiseti, että olisin käytettävissä jos tarvitaan. Päätoimittaja sanoi, että tulitpa juuri oikeaan aikaan, koska tänään päätetään tulevasta ohjelmakaudesta. Sillä käynnillä sovittiin, että aloitan jälleen ohjelmien toimittamisen ja sytytän Iltalampun uudestaan.

Iltalamppu loistaa radiossa ja myös tilaisuuksissa kuuluvuusalueella

Muistan kun tauon jälkeen aloitin työni uudestaan, niin ensimmäisen juttukeikkani tein Porin Reposaareen, jossa haastattelin Tv-toimittaja Riitta-Sisko Räikettä. Hänen naapurinsa oli tiennyt tulostani ja oli paistanut Reposaaren malliin kalaa, jota Riitta-Sisko minulle ystävällisesti tarjoili. Olin saanut uutta puhtia ja intoa työhöni ja aloitin myös yksin hoitamaan suoran lähetyksen studiotekniikan. Työ lähti jälleen vauhtiin ja ohjelma-aikaa lisättiin. Oli ilo palvella ihmisiä evankeliumin asialla. Sitten sydämelleni laskeutui ajatus, että olisi hyvä myös nähdä kuuntelijat ja antaa heille mahdollisuus kokoontua yhteiseen tilaisuuteen jossa he voivat tavata myös tuttuja radioääniä. Suurimpana syynä tilaisuuden järjestämiseen pidin, että siellä voidaan myös kuuntelijoiden kassa yhdessä rukoillen etsiä Jumalaa, kukin omaan elämäänsä. Ensimmäinen tilaisuus järjestettiin Harjavallan helluntaiseurakunnassa. Kun siihen tuli mukavasti väkeä, päätettiin järjestää tilaisuuksia lisää. Erääseen tilaisuuteen kutsuin puheenvuoroa käyttämään, seurakuntalehtori Satu Salon Nakkilan ev.lut.seurakunnasta. Hän piti todella hyvän puheen, kertoen, rukoilevansa Jumalalta herätystä alueelle ja koko maahamme. Tilaisuuden jälkeen hän pyysi minua vierailemaan Iltalamppu-tilaisuuden merkeissä Nakkilan luterilaisessa seurakunnassa. Eipä tiennyt Satu kutsuessaan, että siitä lähdin Iltalampun kanssa säännöllisesti kiertämään kuuluvuusalueen seurakunnissa pitämään evankelioimistapahtumia. Tapahtumat jatkuvat tätä kirjoittaessa jo seitsemättä vuotta.

Väki liikkeellä

Yllätys oli melkoinen jo Nakkilan tilaisuudessa, kun tuolit loppuivat kesken kun väkeä oli paljon koolla. Sama jatkui monessa muussakin seurakunnassa, missä Iltalamppu-tapahtumia pidettiin. Muistan kun Huittisten helluntaiseurakunnassa pidettiin ensimmäinen tapahtuma niin väkeä oli niin paljon, että piti laittaa tuoleja ruokasaliin ja vielä eteiseenkin. Kuulin jälkeenpäin, että mattimyöhäiset olivat palanneet ulkoa takaisin kun näkivät että tupa oli eteistä myöden täynnä väkeä. Vanhimmistoveli kertoi, ettei koskaan aikaisemmin heidän rukoushuoneessa ollut niin paljon väkeä koolla. Nykyään Huittisten Iltalamput järjestetään Risto-Ryti salissa. Molemmilla kerroilla varsinaiset konserttisalin mukavat istuimet ovat täyttyneet, jolloin olemme ottaneet lisätuoleja. Lisätuolien kanssa salissa on ollut noin 500 kuulijaa, joista suurin osa on ollut ohjelman kuuntelijoita. Monet heistä ovat olleet ensimmäistä kertaa mukana tämänkaltaisessa evankelioimistilaisuudessa. Monissa luterilaisissa seurakunnissa papit olivat ihmeissään kun seurakuntataloon tuli eteistä myöden täyteen väkeä. Eräässä luterilaisessa seurakunnassa yhteistyössä oleva pappi lohdutti minua ennen tilaisuutta ja sanoi, ettei pidä pettyä jos ei tule väkeä, koska tällä paikkakunnalla väki ei oiken tule seurakunnan järjestämiin tilaisuuksiin. Kertoi olevansa tyytyväinen jos viisikymmentäkin henkilöä tulee mukaan. Kun tilaisuus alkoi, niin sali täyttyi hetkessä, samoin sivussa oleva ruokasali ja sen jälkeen ei ollutkaan enää istumapaikkoja. Sitten alettiin aukaista työläästi aukaistavaa liukuoviseinää, joiden takana oli vielä yksi sali, johon lopulta saatiin kaikki istumaan. Hän oli tilaisuuden jälkeen silmin nähden onnellinen, että vielä tulee hengelliseen tilaisuuteen väkeä.

Työ jatkuu

Nykyään vaimoni Merja on työparinani ohjelma-avustajana. Vaikka hän ei olekaan ohjelmissa äänessä, niin siitä huolimatta hänellä on monta tärkeää työtä hoidettavana. Itse olen jo usean vuoden tehnyt Iltalamppu-työtä päätoimisesti, liike-elämän taakseni jättäneenä. Monia ihmeellisiä kokemuksia ja Jumalan suuria ihmeitä Iltalamppu-työstä olisi kerrottavana. Saattaa olla, että tulen päivittämään näitä "muisteloita" jälkeenpäin. Vaikka Iltalamppu-tapahtumissa käy paikkakunnasta riippuen noin 100 – 700 henkeä väkeä, vuositasolla tuhansia ihmisiä, niin olen sanonut yhteistyössä olleille pastoreille ja seurakuntien vastuunkantajille, että emme ole tulosvastuullisia väkimäärän suhteen. Tilaisuus ei ole pilalle vaikka sinne ei tulisi kuin kymmenen henkilöä, mutta tavattomasti se rohkaisee kun väkeä tulee paljon mukaan. On toki niitäkin tilaisuuksia ollut kun sali ei ole täyttynyt. Tärkeintä ei kuitenkaan ole suuret ihmismassat, vaan yksi pieni ihminen, joka saa avun elämäänsä ja löytää tien Jeesuksen luokse. Kun hän saa syntinsä anteeksi ja varmuuden siitä, että on Jeesuksen oma, niin silloin täyttyy missioni ja Iltalampun tärkein tehtävä. Olen kiitollinen, että näiden vuosien saatossa olen saanut rukoilla monien ihmisten puolesta, niin radiossa, kuin tapahtumissakin, jotka ovat halunneet ottaa Jeesuksen vastaan. Työ jatkuu, olethan sinäkin mukana Iltalampun loisteessa ja sen tuomassa lämmössä.

Eihän minusta ole...

Tulin uskoon 15-vuotiaana ja (asiasta tarkemmin Taisto Laakson sivuilla ) koska olin löytänyt elämälleni merkityksen ja sisällön, niin halusin heti kertoa siitä myös muille. Jossakin vaiheessa Jumala kutsui minua voimakkaasti työhönsä. Se kuitenkin aina kilpistyi ajatukseeni, ettei minusta ei ole evankeliumin työn tekijäksi. Tämä kutsu kuitenkin voimistui voimistumistaan, kunnes vuosien taistelun jälkeen olin valmis Jumalalle ääneen sanomaan, että tässä olen, jos tarvitset, olen valmis luovuttamaan koko elämäni sinun käyttöösi. Ilman tätä ”luovutusta” tuskin olisin ollut koskaan ollut valmis tähänkään työhön näin kokonaisvaltaisesti. Vaikka Iltalampun historiasta tuli pitkänlainen, niin siinä ei kuitenkaan ole läheskään kaikkia, joista voisin kertoa. On tapahtunut niin monenlaisia asioita. On ollut ilon päiviä, mutta on ollut myös synkkiä päiviä, jolloin olisi tehnyt mieli laittaa "rukkaset naulaan". Vuosiin on mahtunut voittoja ja tappioita. On ollut paljon rohakaisijoita, mutta on ollut myös selkäänpuukottajia. Kaiken keskellä olen kuitenkin väkevästi kokenut, kuinka Jumala on työtänsä valvonut. Ilman Hänen voimallista apuansa työ ei olisi näin pitkään jatkunut. Iltalampun täyttäessa 10-vuotta, Satakunnan Kansan lehtitoimittaja kävi tekemässä haastattelua ja mainitsi, että on ihme jos joku radío-ohjelma täyttää 10-vuotta, mutta suurempi ihme on se, jos 10-vuotta täyttävä ohjelma on hengellinen. Olen täysin samaa mieltä, Iltalamppu on suuri Jumalan ihme alusta loppuun asti. Nyt jo 16-vuotta.

Taisto Laakso