Hilkka Rosholmin pohdinnat
Pieni johdatus Hilkka Rosholmin pohdintoihin ! Elämässämme tapahtuu paljon asioita, jotka saavat meidät miettimään ja pohdiskelemaan ja asiat saattavat jäädä alitajuntaamme pitkiksikin ajoiksi. Olisi hyvä, jos saisimme purkaa pohdintamme johonkin, mutta foorumi asian esille tuomiseen puuttuu. Tarjonta ja kysyntä eivät aina kohtaa. Näin kävi juuri Hilkan kohdalla. Hilkka lähetti palautetta Iltalamppu-ohjelmista ja niissä huomasin, että tällä ihmiselle voisi olla jaettavaa laajemmallekin lukijakunnalle ja niinpä päätin pyytää Hilkkaa kirjoittamaan pohdintansa Iltalampun kotisivuille. Hilkan pohdinnat edustavat arkielämän realiteetteja, jotka ovat koeteltu elämän iloissa ja suruissa, riemuissa ja tuskissa. Hilkan pohdinnat ovat kyllästetty ihmiselämän kaikilla väreillä, milloin kirkkailla ja milloin tummemmillä sävyillä. Olen vakuuttunut, että Hilkan pohdinnat ovat avuksi monelle elontien matkaajalle, antaen syyn jatkaa elämää jälleen kappaleen matkaa eteenpäin. Hilkan pohdinnat vaihtuvat kerran kuukaudessa. Hyviä lukuhetkiä Hilkan pohdintojen parissa, toivottelee Taisto Laakso
TERVETULOA HILKKA ROSHOLMIN POHDINTOJEN PARIIN!
Alla uusin pohdinta ja viereiseltä valikolta voit lukea Hilkan aikaisempien kuukausien pohdinnat
Hilkka Rosholmin marraskuun pohdinta 2015
Näkyvää ja näkymätöntä
Kuinka helppoa onkaan kiinnittää huomio vain kaikkeen näkyvään! Luin artikkelin, jossa ihmisiä kehotettiin huolehtimaan ensiksi omasta kehostaan, koska hoikkuus on ihanne, johon kaikkien pitää päästä. Kun tähän asiaan ei enää tarvitse kiinnittää huomiota, sen jälkeen vasta voi todella keskittyä muuhun. Näitä muita asioita olivat opiskelu, työnteko ja siinä sivussa kaikin puolin rikas elämä. Jäin miettimään, miksi asioita esitetään usein tällä tavoin. Eihän tuo artikkeli ole ainoa, jossa ihmistä kehotetaan kiinnittämään huomiota vain itseensä. Monet tahot korottavat ihmisen joko ulkomuodon, taitojen tai kaikenlaisen osaamisen perusteella kuin jollekin jalustalle. Nämä jalustat tai korokkeet vain ovat usein sellaisia, joilla ei ole pitemmän päälle katetta. Tällaisen ihmisen ihannointi jää uutuuden viehätyksen tasaannuttua. Moni henkilö on kuvannut tuota tilannetta tyhjän päälle jäämiseksi. Paluu tavalliseen arkiseen elämään ei ole helppoa kaiken hehkuttamisen ja hohdon jälkeen. Pettymys saattaa olla suuri, kun luvatut maalliset asiat eivät tuottaneetkaan onnea. Onhan ihmisessä muutakin kuin nuo ulospäin näkyvät asiat. Haluaisin herätellä jokaista kaiken kiireen ja häsläämisen keskellä pysähtymään. Hiljaisuudessa pystyy kohtaamaan oman sisimpänsä. Uskon, että Jumala on Henki ja Hän on laittanut meihin elämän hengen. Ihmisessä on siis varmasti myös jotain Suuresta Jumalasta. Haluaisin kehottaa jokaista miettimään tätä siellä hiljaisuudessa. Siellä voi myös syntyä ahaa-elämys, että jossain kaukana kadulla asuvan pienen, sinulle tuntemattoman, hyväksikäytetyn lapsen arvo on ihan sama kuin sinun ihmisarvosi. Kumpikaan ei ole voinut valita lähtökohtaansa. Silloin voi syntyä myös ajatus auttamisesta.
Ihmisen luontaiseen olemiseen kuuluu myös työnteko. Kuulun siihen ns. vanhempaan sukupolveen, jolle on kerrottu että joka ei työtä tee, ei syömänkään pidä. Tämä viisaus on Raamatussa ja se pitää paikkansa olosuhteet huomioon ottaen. Kukaan ei varmasti minunkaan lapsuudessani opettanut tällaista sairaalle tai vammaiselle lapselleen. Hyvä on työtä tehdä, että saa tarvittavan rahan elämiseensä. Olen jo vuosia sitten havainnut seikan, joka ei lakkaa ihmetyttämästä minua. Kuka tai mikä taho on saanut monen mielessä ajatukset kääntymään niin, ettei mikään saavutettu riitä? Koko ajan pitää saada suurempaa ja näyttävämpää. Tämä on kaikki sitä näkyvää, jolla halutaan jollain tavoin osoittaa olevansa muita parempi. Tavaroiden laadulla ja määrällä ei kuitenkaan ole merkitystä. Silläkään, kuinka paljon saamme aikaan täällä maan päällä, ei ole merkitystä. Mitään maallista tavaraa emme saa mukaan kun täältä lähdemme. Siistiä sisätyötä tekevä ja likaisella ulkotyöllä elantonsa ansaitseva ovat täysin samanarvoisia Jumalan edessä. Rikas hulppeassa luksusasunnossaan ja köyhä maatyöläinen huterassa hökkelissään jossain slummissa ovat samanarvoisia. Molemmissa tapauksissa kumpikin on ihminen, jonka Jumala haluaa kutsua yhteyteensä ja elämään kanssaan iankaikkisesti.
Se miltä näytämme on siis vain ulkokuori ja se mitä olemme saaneet aikaan työllämme jäävät tänne siirtyessämme kuoleman jälkeen ikuisuuteen. Se, minkä me voimme viedä mukanamme, on meidän ainutlaatuinen sisimpämme ja kaikki mitä olemme sinne saaneet kootuksi elämämme aikana. Se ei ole näkyvää, mutta kyllä sen lähimmäiset huomaavat. Mietin, kuinka hyvä olisi meidän ihmisten pysähtyä katselemaan ympärillemme. Tässä maailmassa kasvu on perusasia. Ihminen kasvaa ja luonnossakin kasvu on oleellista. Kun kasvit nousevat maasta ja tuottavat vihanneksia ja hedelmiä, voimme niistä nauttia. Kukkivat kasvit ovat luonnossa vain iloksemme. Ei millään niistä ole itsessään hyötytarkoitusta, Jumala on halunnut niiden tuottavan hyvää meille. Toivon, että voisimme jokainen löytää oman erityisen lahjamme ja kasvaa käyttämään sitä. Silloin voimme saada aikaan jotain hyvää ympäristömme ihmisille ihan omalla tavallamme.
Koin viime vuonna kohtaamisen, joka pysäytti minut niin kokonaan, että tämä pohdinta sai aiheen. Olin kaupassa, hyllyjen välissä kelasin tutkaillen ja valiten ruokia. Vaihtaessani uuteen välikköön, kurvissa edessäni oli hymyilevä tyttö. Hän istui pyörätuolissa ja katsoi silmät tuikkien minuun. Niinpä minäkin hymyilin ja sanoin, että katsoppas, samanlaisilla pyörillä liikutaan. Hän taputti omaa pyörätuoliaan ja nauroi ääneen, sanoja hänellä ei ilmeisesti ollut. Tytön katse pysäytti minut. Kun katsoin häneen silmiinsä, näin kauas, näin puhtauteen ja kirkkaaseen taivaaseen asti ja minun sieluuni valui jotain puhdasta. Hänellä ei ollut minulle ehtoja, ei vaatimuksia. Se riitti hänelle, että vastasin hymyyn samalta tasolta kuin hän itse oli. Siinä hetkessä tajusin mitä on kohdata todella hyväksyen toinen ihminen. Olen tästä kohtaamisesta kiitollinen, sillä se vaikuttaa minussa vieläkin.
-hilkka-